Kasaritähden vanha video leviää – latasi suorat sanat kommentoijille

Kasaritähden vanha video leviää – latasi suorat sanat kommentoijille

Kasaritähti osoittautuu humoristiksi. 40 vuotta täyttänyt video näyttää, millaista olisi hiphop, jos se suunniteltaisiin maakuntaviraston komiteatyönä.

Mainos
Mainos päättyy

Nisa Soraya oli parikymppinen, kun hän saapui Suomeen 1980.

Arkistovideo: Nisan Drag-tähdet neljän vuoden takaa

Singaporelaisbändin kanssa maailmaa kiertänyt Nisa oli syntynyt briteissä, mutta muuttanut Ranskan Singaporeen. Suomeen hän tuli laulu-uraa tekemään ja päätyi yhteistyöhön Markku Aron ja tämän bändin kanssa.

Yhteistyö Markun kanssa syveni myös suhteeksi.

Mainos
Mainos päättyy

Mennyt maailma

Ajoitus Nisan musamarkkinoille tulossa oli ja ei ollut kohdallaan. 

1980-luvun alun Suomi seisoi musiikkimarkkinoilla tukevasti kahdessa maailmassa.

Sekä tanssimusiikki että iskelmä olivat voimatekijöitä, ja ympärillä alkoi poreilla kunnolla myös nuorisomusiikissa. Lisäksi Suomi oli todella kaukana kansainvälisestä maasta.

Vähintään kolme eri aikakautta ja tyyliä törmäsi samaan aikaan Euroopan perukoille. Uudet avaukset näyttävät tilanteessa väistämättä kömpelöiltä ja päälleliimatuilta.

Tällä taustoituksella on helppo ymmärtää, miksi juuri tuo vuosikymmen näyttäytyy nykysilmin tavattoman usein tahattoman koomiselta. Nisaa tämä ei kuitenkaan haittaa.

Mainos
Mainos päättyy

Huippuvideo leviää

Instagram-tili Suomi_musiikki iskee retroilufanien makuhermoon ja hyödyntää nykykatseen taipumusta nähdä menneisyys koomisena.

Nisan vuoden 1985 kappale Anna rakas raju hetki on saanut videokseen aikakautensa tyylipuhtaan tuotteen. Abstrakteissa, vain lavasteiden näköiseksi rakennetuissa lavasteissa Nisa laulaa kappalettaan huulisynkassa, tanssii ja taustalla on kolme muuta tanssijaa.

Puvustus on kuvausajankohdan nuorisomuotia yöpuvun ja college-asun risteytyksineen, kampaukset kuohkeampia kuin mummon kermakakku ja koreografia näyttää pahimmillaan yläasteen jumppatunnin komitean suunnittelemien hiphop-liikkeiden risteytykseltä.

Biisi on Veikko Samulin ja Raul Reimanin käsialaa. Kevään säveleen osallistunut kappale sai jumbosijan, mutta katsojat pitivät, ja laulu on jäänyt elämään.

Mainos
Mainos päättyy

Kappale on nykyään tunnetumpi toisen esittäjän, Kikan, hittinä vain neljä vuotta myöhemmin. Silloin musiikkimaailma oli jo kovin toisenlainen. Kikalle kappale istui vihjailevan sanoituksensa puolesta, ja hänen niin ikään hyvin persoonallinen koreografiansa on vain lisännyt Villin sekä rajun hetken nostalgia-arvoa.

Nisa on kommenttikentän kuningatar

Kevään sävelessä nauhoitetun videon kommenttikenttä Instagramissa on silmiä avaavaa luettavaa, sillä Nisa itse on käynyt osallistumassa keskusteluun.

Videoiden naureskeluun hän suhtautuu rennosti ja jakaa auliisti lisää ajankuvaa.

Asuja hekottelevassa keskustelussa Nisa kertoo vaatteiden olevan sen hetken ykkösvaatekaupasta Micmacista, josta ylipäätään esiintyjät hakivat kasarin puolivälin garderoobiinsa täytettä.

Toivottavasti koreografi on sittemmin löytänyt muita töitä, yksi kommentti kuuluu.

Nisa vastaa napakasti ja nauraa itselleen.

– Koreografi asuu Los Angelesissa ja koreografoi mm Justin Timberlaken showt. Se ei ollut hänen vika että mun Break Dance esitys oli hirveä, Nisa kirjoittaa ja lisää rivin itkunauruhymiöitä perään.

– Nuo taustatanssijat toi mieleen alakoulun kevätjuhlat. Mutta tää on mun lempipätkiä internetissä, ei siis pahalla!

– Miettikää, nää tanssijat on todennäköisesti joidenkin nykyisten tiktok-teinien isoäitejä!

Nisa arvelee koreografian olevan juuri se syy, miksi video on Youtubessa saanut yli miljoona katselukertaa. Myös siellä hän on käynyt kiittämässä katsojia ja kertoo olevansa iloinen, että video on tuonut niin monelle nauruhetkiä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan