Kanaria hurmasi Nisa Sorayan jo 1990-luvulla – lue laulajan matkavinkit
Laulajalähti Gran Canarialle 30 vuotta sitten ja jäi sille tielleen.
Syksyn pimenevät illat tarkoittavat laulaja Nisa Sorayalle, 66, matkalaukkujen pakkaamista ja lähtöä Gran Canarian saarelle. Kanarian tunnetuin ja suosituin saari on Nisalle myös kakkoskotipaikka, josta erilaisia työprojekteja.
– Saari on parhaimmillaan marraskuussa, koska silloin on hyvät säät ja meri on yhä lämmin. Marraskuussa ei ole liikaa väkeä eikä tungosta, ja Suomessa kuukausi on ihan hirveä, Singaporesta Suomeen 1980-luvun alussa muuttanut Nisa manaa.
Ensikosketuksensa Gran Canariaan Nisa sai jo 1994, ja sen jälkeen saari on jäänyt Nisan elämään pysyvästi. Hän työskentelee siellä laulukeikoilla ja tapahtumien parissa.
– Saarella on kolmisen sataa tapahtumaa vuodessa baletista karnevaaleihin. Rakastuin siellä aikoinaan, ja rakkaastani tuli monen vuoden seurustelun jälkeen paras ystäväni.
Nisa Soraya palasi kasarin riemuihin – julkkiskaunottaret tähdittävät uutta musiikkivideota
Patikointireitit yllättävät
Las Palmas ja Playa del Inglés muistetaan erityisesti suomibaareista ja Yumbo-keskuksen suuresta gay-baarikeskittymästä. Saaren uusin trendi ovat monipuoliset patikointimahdollisuudet.
– Reittejä kehitetään jatkuvasti. Esimerkiksi Lehmäkanjoni eli Barranco de Vacas on helpohko ja lyhyt vaellus, kuin olisi Teksasissa käymässä, Nisa vinkkaa
Katsastamisen arvoisia ovat myös tekojärvet eli presas de niñas ja Guyadequen rotko luolakylineen.
Valveutuneen matkailijan kannattaa katsastaa myös saaren pohjoisosan merivesiuimalat, jotka olivat pitkään vain paikallisten suosiossa.
– Laurisilva-metsät ovat toinen must. Neljän ilmastovyöhykkeen saarella voi samana päivänä vaihtaa pohjoisen havupuumetsistä Afrikan dyyneille.
Nisa Soraya virheestään: Sain burn outin ja menin hätäpäissäni naimisiin
Kulttuuria laidasta laitaan
Kulttuurinnälkään saa apua varsinkin saaren pääkaupungissa Las Palmasissa, jossa filharmonikkojen konsertit Alfredo Kraussin auditoriossa ovat jo puitteidensa puolesta kokemus. Meriaiheisen rakennuksen pääsalin takaa aukeaa näkymä Atlantille.
Kanarialla esiintyy paljon esimerkiksi New Yorkin Metropolitan-oopperassa esiintyviä tähtiä.
Toinen klassisen kulttuurin ystävien paikka on Perez Galdos -teatteri milanolaistyylisine saleineen Las Palmasissa. Talossa kuullaan ensi talven yhtenä huippukohtana Tosca-ooppera.
Kanarialla on myös runsaasti kevyen musiikin tarjontaa. Esimerkiksi maaliskuussa saarella kävivät peräkkäin esiintymässä popparit Loreen, Anastacia sekä Maluma.
Kasaritähti Nisa Soraya on taas sinkku – suhde plastiikkakirurgiin päättyi
Gran Canarialla aurinko polttaa kuumasti
Nisa Soraya varoittaa Gran Canarialle matkaavia jäämästä vain oman hotellin ympäristöön notkumaan. Julkisilla tai vuokra-autolla saaresta saa irti monenlaista mukavaa.
Päiväntasaajan läheisyydessä sijaitsevalla saarella kannattaa muistaa pitää huolta perusasioista, kuten riittävästä veden juonnista sekä aurinkosuojasta myös tuulisena päivänä.
– Palaneet punaniskat eivät ole kauniita. Rakastan aurinkoa, mutta en anna sen ikinä kärventää. Siksi ihoni onkin heleä, Nisa ilmoittaa.
Trendikkäintä juuri nyt
Blue Marlin Ibiza Sky Lounge tarjoaa trenditietoiselle somettajalle viihdettä koko päivän. Musiikista ja uima-altaasta voi nauttia ja päättää päivän illallisiin mahtavissa auringonlaskunäkymissä. Ja luonnollisesti ilonpito vasta alkaa todenteolla pimeän jälkeen.
Missä? Hotel Faro Lopesan Collection, Av. Cristóbal Colón, 1, 35100 Meloneras.
Edullista shoppailua
Las Terrazas -outlet on ostoskompleksi, jossa tarjouksia ja brändejä riittää jokaiseen lähtöön. Kauppataivas on auki viikon jokaisena päivänä aamupäivästä iltakymmeneen tai puolille öin.
Missä? CC Las terrazas, GC-1, km.5 5, 35220 Telde, Las Palmas, lasterrazasoutlet.com.
Viinejä ja juustoja
Viinit ja juustot kuuluvat oleellisesti kanarialaiseen kulttuuriin. Päiväretken voi tehdä helposti saaren eri kolkissa oleville tiloille pienemmällä tai isommalla porukalla. Tuottajien nettisivut opastavat eteenpäin.
Missä? bodegalosberrazales.com, bodegasplazaperdida.es, senoriodecabrera.com.
Luonto lähellä
Yksi monista Gran Canarian kiinnostavista vaelluspoluista on 13 kilometrin mittainen Ruta de la Plata. Vaikeusasteeltaan keskitasoinen reitti on käveltävissä noin viidessä tunnissa, ja sen varrelta voi bongata muun muassa kuningatarneidonkieliä ja kanarianvillakoita.
Missä? San Bartolome de Tirajana-Tejeda.
Kuuluisuuksia näköpiirissä
Kanarialla vierailevat myös lukuisat maailmantähdet. Tuttujen esiintyjien listaan kuuluu tänä syksynä myös hurmurikokoonpano Il Divo, joka konsertoi Las Palmasissa lokakuun 20. päivä.
Missä? Auditorio Parque del Sur, Las Palmas.