Karita Tykkä julkaisi romanttisen videon hääpäivästään

Karita kertoo miehestään rakastavasti.
Vuonna 1997 Miss Suomeksi kruunattu Karita Tykkä (o.s. Tuomola) avioitui julkisuutta välttelevän miehensä kanssa vuonna 2008.
Viidennentoista hääpäivänsä kunniaksi Karita jakoi Instagramiin hellyttävän videon, jossa yhä umpirakastunut pari halailee herkästi puusillalla luonnon helmassa. Karita kirjoittaa rakkaastaan suorastaan runollisen kauniisti videon saatesanoissa.
– Kristallihääpäivä – tänään 15 vuotta naimisissa kanssaan, Karita muotoilee suloisen kirjoituksensa alkuun.
Hän jatkaa kuvailemalla miestään ja suhdettaan ylistävästi.
Mitä nostalgiaa! Tältä Suomen kauneimmat naiset näyttivät 1990-luvulla
– Hänen, joka ei somessa viihdy. Hänen, jonka kanssaan olemme taivaltaneet rinnakkain jo 20 vuoden ajan ja jonka kanssa olemme saaneet kokea, kohdata ja nähdä kaikkea ja mahdollista matkan varrella paljon. Hänen, jonka rinnalla olen saanut kasvaa vapaasti itsenäni ja jonka kanssa olemme saaneet myös maailman rakkaimman ja ihanimman pojan, hän hehkuttaa yhteistä onnea.
Missi- ja malliuran lisäksi Karita on toiminut pitkään juontajana. Viimeisimpänä hän on aloittanut uran hyvinvointivalmentajana. Hän puhuu usein avoimesti niin henkiseen kuin fyysiseenkin hyvinvointiin liittyvistä asioista sosiaalisessa mediassa.
Karita Tykkä raadollisen rehellisenä syömisestään: "Tunsin, etten sopinut muottiin"