Kansanedustaja Kike Elomaa Linnan juhliin Kimmo-miehensä kanssa – ”Tulemme näyttelijöiden kanssa hyvin toimeen!”

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa, 64, osallistuu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle tänä vuonna yhdeksättä kertaa.
Tänäkin vuonna Kiken rinnalla Linnaan astelee hänen pitkäaikainen aviomiehensä Kimmo Elomaa, 66.
– Kimmo on joutunut vointinsa takia jättämään juhlat väliin muutamana vuotena. Nyt hän voi hyvin!
Chanelin tyyli inspiroi! Kike Elomaa esittelee Linnan juhlien pukunsa – kuvat!
Kike istuu ammattilaisen puunattavaksi vain kerran vuodessa, itsenäisyyspäivänä. Tänä vuonna hänet meikkaa ja kampaa huippustylisti Outi Broux.
– Hiuspinnejä laitetaan niin paljon, että niitä löytyy vielä seuraavanakin päivänä päästä, Kike nauraa.
Edellisvuosien juhlista Kikelle on jäänyt mieleen sotaveteraanien kohtaamisten lisäksi juttutuokiot näyttelijä Esko Salmisen ja Vesa-Matti Loirin kanssa, jotka kävivät aikoinaan Elomaiden kuntokoulussa.
Myös näyttelijäpariskunta Elina Knihtilä ja Tommi Korpela ovat tehneet suuren vaikutuksen.
– Emme olleet tavanneet Elinan ja Tommin kanssa aiemmin, mutta kemiamme kohtasivat saman tien. He olivat todella ihania! Minä ja Kimmo tulemme näyttelijöiden kanssa hyvin toimeen.