Chanelin tyyli inspiroi! Kike Elomaa esittelee Linnan juhlien pukunsa – katso video!

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa, 64, osallistuu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Hänen yllään nähdään Jaana Varkki-Terhon suunnittelema iltapuku.
– Puku on valmistettu Chanelin kankaasta, ja olen ollut tänäkin vuonna mukana sen suunnittelussa, sillä tykkään piirtämisestä. Minulla on vuorovuosina joko sininen tai valkoinen asu, ja nyt on valkoisen vuoro, Kike kertoo vaatekauppa Muotikuussa Turussa.


Jonotus
– Jonossa pitää olla todella tarkka, sillä joka kerta joku astuu laahuksen päälle. Kättelyn jälkeen jakaannumme pieniin kirjastohuoneisiin, joissa olemme kuin sillit suolassa tunnin verran. Vasta kättelyn päätyttyä pääsemme saliin.
Kesto
– Ilta menee yhdessä hujauksessa. Siirrymme yleensä puoli yhdeltätoista jatkoille ja sen jälkeen kotiin. Tänä vuonna pystymme nauttimaan jatkoista, sillä seuraava päivänä ei ole töitä.
Ruoka ja booli
– Tarjolla on pieniä makupaloja, joita syön harvoin. Booli on aina hyvää ja aika tujua. Pidän siitä, ettei se ole ällöttävän makeaa. Linnan juhlien jälkeen herkuttelemme kotona keittämällä nakkeja yöpalaksi.
Lämpötila
– Linnassa on todella lämmin, minkä vuoksi joka vuosi joku pyörtyy.
Tanssi
– Tanssilattialla on ahdasta. Pyrimme joka vuosi käymään parketilla.