Kansainvälistä huomiota saanut näyttelijä Petri Poikolainen elämästä MS-taudin kanssa: Nauraen päätyyn asti
Näyttelijä Petri Poikolaisen, 46, elämä muuttui kahdeksan vuotta sitten kertaheitolla.
Hän sairastui aggressiiviseen MS-tautiin yllättäen ja joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle näyttelijän töistään. Petrin viimeiseksi rooliksi teatterinäyttämöllä jäi Pirkan hahmo näytelmässä Eila, Rampe ja palvattu onni Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 2011.
Liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttavan keskushermoston sairauden takia Petri joutui pyörätuoliin, ja lopulta tauti vei häneltä myös näkökyvyn. Hurjista vastoinkäymisistä huolimatta näyttelijä on päässyt nyt toteuttamaan yhden suurimmista unelmistaan, pääroolin pitkässä elokuvassa.
Kun Petri tapasi kaksi vuotta sitten sattumalta vanhan armeijakaverinsa, Teemu Nikin, tämä kysyi, haluaisiko Petri näytellä vielä kerran. Näin syntyi idea elokuvasta Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia.
Teemu käsikirjoitti elokuvan pääroolin henkilökohtaisesti Petrille. Hän myös vastaa elokuvan ohjauksesta.
– Vaikka en näe sitä, olen aivan häkeltynein tunnelmin täällä, Petri kommentoi elokuvan lehdistötilaisuudessa.
– En ole ollut koskaan tällaisen huomion keskellä.
Tämä on Petrin ensimmäinen merkittävä rooli valkokankaalla. Ennen sairastumistaan Petri näytteli ammatikseen muun muassa Seinäjoen- ja Helsingin kaupunginteattereissa. Näyttelijäksi hän valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000.
– Olen jännittynyt. Täällä on kuitenkin koko kurssi paria lukuun ottamatta. Kyllä sitä odottaa, että mitä ihmiset tästä pitävät, Petri kertoo ennen ensi-iltanäytöksen alkua.
Paikalle Petriä kannustamaan ovat saapuneet kurssikaverit teatterikorkeakoulusta. Tunnettujen luokkatovereiden joukossa ovat muun muassa Minttu Mustakallio sekä Iikka Forss.
Iloisuudellaan hurmaava Petri ei ole menettänyt sairauden myötä huumorintajuaan. Hänellä on selkeä toive elokuvasta saamansa palautteen suhteen.
– Toivon totta kai sellaista palautetta, että ”olet ihan mieletön” ja ”todella hyvä, en saanut silmiäni irti”, Petri virnistää hyväntuulisena.
– Kurssikaverit piruilevat kuitenkin, sen tietää, hän muistuttaa.
Kaikkien yllätykseksi Petrin tähdittämä elokuva valittiin kesällä Venetsian kuuluisille elokuvafestivaaleille.
Petri ei näyttelijäksi ryhtyessään haaveillut varsinaisesti julkisuudesta, mutta jostain suuremmasta elokuvan ja Petrin näkyvyydessä on kuitenkin kysymys.
– Julkisuus ei ole ollut haaveeni, mutta totta kai toivon, oli kyse sitten teatterista tai tästä elokuvasta, että mahdollisimman moni näkisi sen. Minulla on sellainen tavoite, että tämä sairaus ja kaikki saisi merkityksen tätä kautta, hän pohdiskelee.
Petrillä on selkeä suunnitelma tulevan varalle. Hän ei aio antaa ikävien ajatusten nujertaa iloa.
– Yhtäkkiä kun tällainen sokea, vaikeasti vammainen pyörätuolimies nauraakin, niin se on jollekin hämmentävää. Meillä on vain tämä yksi elämä, ja se mennään täysillä alusta loppuun. Nauraen päätyyn asti ihan sama mitä tapahtuisi.
Sairauden kanssa eläminen tuo aika ajoin ikäviä tunteita pintaan.
– Välillä sitten suututtaa, mutta pitää vain puhaltaa pihalle ja sitten taas jatkaa eteenpäin, hän toteaa rauhallisesti.
Tunteet ovat herkemmin pinnassa, mutta se on Petrin ammatissa vain ja ainoastaan hyvä asia.
– Olen oppinut, että siitä herkkyydestä, minkä tämä sairauskin on tuonut mukanaan, on pelkästään hyötyä. Oli kyse sitten huumorista tai surusta, niin herkkyydellä reagoidaan. Herkkyys on näyttelijällä se tärkein kuitenkin. Se on heti tilanteessa, kun tapahtuu.
Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia elokuvan ohjaaja Teemu Nikki kertoo elokuvan olevan hänelle ehdottomasti merkityksellisempi ja henkilökohtaisempi, kuin hänen aiemmat tuotantonsa.
– Tätä lähdettiin tekemään niin, että katsotaan mitä tulee, ja nyt olemme Venetsiassa, hän summaa.
Teemu ja Petri ovat tutustuneet alun perin jo parikymmentä vuotta sitten.
– Olimme Petrin kanssa samaa aikaa armeijassa. Olemme näytelleet reserviupseerikoulun kurssijuhlan Midnight Specialissa. Olimme silloin siis kollegoja. Meni 20 vuotta, kun emme sattuneet törmäämään missään. Sitten Petri laittoi viestiä ja tuli idea, että tehdään jotain yhdessä, Teemu sanoo hymyillen ensi-illassa.