Kaisa Liski teki yli 400 000 euron tappiot: Mietin yrittämisen järkevyyttä!
Televisiosta tuttu kiinteistönvälittäjä Kaisa Liski, 50, perusti helmikuussa 2016 omaa nimeään kantavan yrityksen Kaisa Liski LKV:n. Kesäkuun alussa kaupparekisteriin ilmestyi yhtiön tilinpäätös, joka kertoo liiketoiminnan olleen varsin haastavaa.
Kaisan firma teki ensimmäisellä tilikaudellaan kahden miljoonan euron liikevaihdon. Kulujen jälkeen viivan alle jäi peräti 403 000 euron tappiot. Yhtiön tulokseen vaikuttivat noin 915 000 euron palkkamenot ja yli miljoonan euron liiketoiminnan muut kulut.
Kaisa Liski vältti käräjät – helpottui sovinnosta!
Seiska tavoitti Kaisan juhannuksen alla kommentoimaan yrityksensä alkutaivalta.
– Yritystoiminnan aloitus oli todella haastava. Olen joutunut ottamaan tosi paljon enemmän lainaa haaveeni ylläpitämiseen kuin aluksi ajattelin. Lainaa on yhä noin 400 000 euroa, Kaisa kertoo.
Kaisan firman ensimmäinen tilikausi päättyi toukokuussa 2017. Hän kertoo sen olleen paljon heikompi kuin kuluva tilikausi.
– Olen vihdoin ja viimein päässyt plussan puolelle. Suunnitelmani olivat paljon kunnianhimoisemmat, mihin ne sitten päätyivät. Mutta täytyy olla kiitollinen tästä tilanteesta.
– Välillä tosin on päiviä, jolloin mietin, onko tässä yrittämisessä mitään järkeä.