Kaisa Liski paiskii ahkerasti töitä: Elän ilman palkkaa!

Kaisa Liski tekee ahkerasti töitä lounasravintolassaan Riihimäellä.
– Kauppa käy hyvin. Asiakaskunta palautui pian koronarajoitusten helpotuttua. Eihän ravintolatoiminta vielä kannattavaa ole, mutta tavoite olisi päästä vuodessa plussalle.
– En minä palkkaa työstäni ansaitse, mutta saan ainakin olla töissä joka päivä, ex-kiinteistönvälittäjä iloitsi hääliike Wedding Garagen kutsuvierasavajaisissa.

Missiemo Sunneva Sjögren ei ole päässyt vieläkään häämatkalle.
– Ykköshaaveemme on ollut matka Mauritiukselle. Koronan takia haaveet kuitenkin murskattiin. Yllättäväksi matkaunelmaksi Sunneva listasi myös retken Afrikan safarille.

– Haluaisin päästä näkemään villiä luontoa. Olen myös aikamoinen norsufani!

Julkkiskokki Sami Garam ja hänen Nina-rakkaansa säteilivät onnesta kertoessaan hävikkiruokaan liittyvästä yritystoiminnastaan.
– Yrityksen pyörittäminen yhdessä on sujunut hyvin, eikä riitoja ole ollut. Viihdymme toistemme kanssa, ja haluammekin olla kaiken mahdollisen ajan yhdessä, reilut kaksi vuotta naimissa ollut pari hehkutti.