Kaapo Kakko joutui fanien piirrittämäksi NHL-joukkueensa treeneissä! Perustettiin jo oma kirkkokin: "Kakko on herra", katso!

Jääkiekkoilija Kaapo Kakon, 18, nimi nousi viimeistään kaikkien huulille kevään jääkiekon MM-kisoissa, kun hänen pelitaitonsa puhuttivat myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Suomen voitettua MM-kullan on Kakon ura noussut niin sanotusti toiselle asteelle, hänet varattiin toisella varausvuorolla NHL:ään, New York Rangersin riveihin.
Hän on vasta neljäs suomalainen, joka yltää näin korkeaan varausnumeroon, kertoi Yle kesäkuun lopussa.
Kuka nappaa kultaleijonan?! Tässä ovat juhannuksen kuumimmat sinkkukomistukset!
Kakko on nyt jättänyt Suomen taakseen ja lähtenyt rapakon taakse New Yorkiin, jossa treenit ovat hyvästikin käynnissä.
Viime viikon perjantaina (28.6.) Kakko joutui treenien ohessa median ja fanien piirittämäksi.



Nuorta miestä ympäröi innokkaiden lapsifanien lisäksi myös aikuiset.
Kakko on noussut puheenaiheeksi myös sosiaalisen median alustoilla, kuumimpana keskustelu käy Twitterissä.
Monet jääkiekkofanit ovat kertoneet fiiliksiään Kakon varauksesta NHL:ään.
- Haha, voi olla, että hän on tökeröin persoona ikinä, mutta hän voi olla myös yksi lahjakkaimmista varauksista, mitä joukkueella on ollut koskaan, tviittaaja kirjoittaa englanniksi (huom. vapaa suomennos).
New York Rangersin fanit ovat odottaneet suomalaista pelaajaa innolla joukkueeseen. Fanitus on lähtenyt niin suureksi, että Kakon fanit ovat perustaneet miehelle jo oman kirkonkin, Chruch of Kakon.
Sivustolta löytyy kymmenen käskyä, jotka liittyvät Kakkoon. Alla muutama näistä.
- Vain koska olet kakkosvaihtoehto, olet silti sydämissämme ykkönen.
- Kakko on herra.
- Kaikkien kirkon jäsenten pitää tervehtiä toisiaan meidän mantralla "Kaapo Kakko".
Katso kaikki käskyt tästä.