Jussi 69 listaa läheisimmät muusikkoystävänsä: Näin tutustuimme Ville Valon kanssa!

Jussi 69
Mainos
Mainos päättyy

The 69 Eyes -yhtyeen rumpali Jussi 69 listasi Seiskalle läheisimmät muusikkoystävänsä ja -työkaverinsa.

- Kaikki yhteistyö muiden muusikoiden kanssa on lähtenyt liikkeelle omasta aloitteestani. Kukaan levy-yhtiön ihminen ei ole tullut ehdottamaan, voisinko mahdollisesti tehdä tämän ja tämän kanssa yhteistyötä, Jussi 69 kertoo Seiskalle.

-  Olemme tehneet The Local Band -yhtyeeni kanssa tähän mennessä viisi keikkaa. Ne ovat antaneet minulle ihan uutta puhtia ja intoa The 69 Eyes -yhtyeen kanssa keikkailemiseen. Olen päässyt hetkeksi pois siitä rutiinista, mitä olen tehnyt 20 vuotta saman yhtyeen kanssa. The 69 Eyes on minulle kuitenkin hyvin rakas yhtye.

 

@thelocalband Nosturi, Helsinki tonight! Show time 7.15pm so be there early!

Henkilön Jussi69official (@jussi69official) jakama julkaisu


Kun The Local Band heitti ensimmäisen keikkansa, yhtyeen jäsenet päättivät, etteivät he ota keikasta palkkaa laisinkaan.

- Se oli meille täysin hauskanpitoa. Meidän oli alun perin tarkoitus tehdä vain yksi keikka vuodessa, mutta rikoimme sääntöä, sillä teimme viime vuonna kaksi keikkaa, Jussi naurahtaa.

 

Bros 4life @archiecruzz @jussi69official ? @larsjohnsonphoto

Henkilön Jussi69official (@jussi69official) jakama julkaisu

Mainos
Mainos päättyy


Santa Cruz -yhtye

- Heidän kanssaan olen paljon yhteyksissä. Santa Cruzin solisti Arttu ”Archie” Kuosmanen esiintyy kanssani The Local Bandissa.

 

Toilet Boys. #alexilaiho #jussi69 #thelocalband @thelocalband

Henkilön Jussi69official (@jussi69official) jakama julkaisu


Alexi Laiho

- Hän on yksi parhaimpia ystäviäni. Olemme harvoin samassa maassa, sillä hän on minun tuntemistani ihmisistä se eniten keikkaileva muusikko. Pidämme yhteyttä pitkälti puhelimitse niin kuin monen muunkin artistin kanssa. Hän soittaa myös The Local Bandissa.

 

Just two random dudes from Helsinki. #villevalo #jussi69 #happycampers

Henkilön Jussi69official (@jussi69official) jakama julkaisu


Ville Valo

- Ville on hyvä ystäväni. Emme nähneet yhdessä vaiheessa viiteen vuoteen. Yhtenä päivänä hän soitti minulle ja pyysi bisselle, kun olimme samaan aikaan Miamissa. Viiden vuoden tauko oli hetkessä pyyhitty pois.

- Ville ei kuulu The Local Bandiin, mutta saa nähdä, jos hän esiintyy seuraavalla julkaisullamme. Kun tutustuin Villen kanssa, hän oli ujo poika leveälahkeisessa samettipuvussaan Tavastialla. Hänellä ei ollut bändiä vielä silloin. Hän ilmoitti meille, että jos tarvitsemme joskus taustalaulajaa, niin hän voisi tulla - ja hänhän tuli. Tuottajat olivat innoissaan, sillä Ville lauloi kuin enkeli. Sen jälkeen ilmestyi Join me in death -hitti. Vaikka Villestä tuli supertähti, hän lauloi seuraavalla viidellä levyllä kaikki taustat. Jos se ei ole ystävyyttä, niin mitä se sitten on.

Mainos
Mainos päättyy


Olli Herman

- Hän esiintyy myös The Local Bandissa.

 

#alphaomegatour #kukamuumuka #allgooeverything #jussi69 #cheek good to see my buddy doing great! @cheekofficial

Henkilön Jussi69official (@jussi69official) jakama julkaisu


Cheek

- Koen, että olemme Jaren kanssa hyviä ystäviä. Hän muun muassa kutsui minut vastikään ravintolansa avajaisiin.


Andy McCoy

- Andyn kanssa olemme todella paljon yhteydessä. Nyt hän on Intiassa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan