Juontajalegenda Marco Bjurström avautuu suosion hiipumisesta: ”En koskaan katkeroitunut!”

Räväköistä asuista ja legendaarisesta naminami-lanneliikkeestä tunnettu Marco Bjurström oli suosionsa huipulla juontaessaan vuosina 1997–2005 esitettyä BumtsiBumia. Sen jälkeen Marco juonsi vielä toistakin Maikkarin jättihittiä, Tanssii tähtien kanssa, kunnes Mikko Leppilampi otti siitä vetovastuun.
Silti, aikansa kutakin. Eräänä päivänä Marconkin puhelin lakkasi soimasta – tai ainakaan tv-työtarjouksia ei enää sadellut entiseen malliin.
– Ensin se oli outoa, sitten helpottavaa ja lopulta luonnollista. En silti koskaan katkeroitunut tai ahdistunut eikä tullut paha mieli, koska tekemistä oli niin paljon.

– Se ei ollut niin dramaattista, kuin jos koko elämäni olisi ollut siitä kiinni. Vaikka televisio oli yhdessä vaiheessa tosi iso juttu, niin päätyöni oli silti muualla, kuten tanssisaleissa ja teatterissa.
Marcolla ei myöskään ole mitään sitä vastaan, ettei häntä enää noteerata kaikkialla kotimaassaan.
– Kun on ollut niin pitkään kaiken kansan tuntema ja kaiken sen tuijotuksen kohteena… Voin kertoa, että siihenkin tulee jossain vaiheessa uupumus.
– Sitä paitsi ei se tuijottelu omalla kohdallani koskaan varmaan kokonaan lopukaan, koska olen tämän kokoinen ja näköinen mies, 196-senttinen ilopilleri naurahtaa.