
Julkisuudesta kadonnut Neon 2-yhtyeen Rami Alanko hämmästyi, kun Jussi Rainio, 56, avasi suunsa: ”Mietin, kannattaako niistä niin valtavan avoimesti…”
Neon 2 -yhtyeen solisti Jussi Rainio, 56, on kokenut kovia. Elämä on heitellyt toden teolla miestä, joka eli poikkeuksellisen rankan lapsuuden ja joka vielä aikuisena sairastui vatsasyöpään. Lisäksi mieltä ovat kovasti kuormittaneet juuri lapsuuden traumat.
Nyt Jussi vaikuttaa olevan täynnä tarmoa. Hän virittelee parhaillaan väkevää paluuta koko kansan rakastamalle Neon 2:lle yhdessä tutkaparinsa Rami Alangon, 53, kanssa.
– Oloni on tällä hetkellä siinä määrin stabiili, että näitä musiikkihommia pystyn tekemään. Olen puhunut mielenterveysasioista varsin avoimesti ja syystäkin. Niiden kanssa koitetaan tulla päivittäin toimeen, Jussi selostaa Seiskalle.

– Juuri siksi olen niistä puhunutkin, että ihmiset ymmärtäisivät tuoda omat ongelmansa esiin ja saisivat apua. Sitä ei saa, jos pitää ongelmat jemmassa ja suunsa kiinni.
Viime vuosina Espanjassa asunut Rami on seurannut Jussin elämänvaiheita etäältä. Nykyään hän asuu taas Turussa, Jussi puolestaan naapurikaupunki Uusikaupungissa. Aluksi vanhan ystävän avautumiset henkilökohtaisista asioistaan hämmästyttivät Ramia.

– Myönnän miettineeni monesti, kannattaako niistä omista ongelmista niin valtavan avoimesti puhua. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että kyllä kannattaa.
– Tämä maailma on täynnä ihmisiä, joilla on samanlaisia haasteita. Asioista puhuminen vie asioita eteenpäin ja antaa vertaistukea muille. Nostan kyllä hattua sinulle, Jussi.
Jussi ja Rami ovat olleet ylimpiä ystävyksiä 1980-luvulta lähtien. Vuonna 1992 kaksikko räjäytti pankin, kun Neon 2:n esikoisalbumi Polku myi välittömästi triplaplatinaa.

– Rami on ollut kaverini vuodesta 1986 ja olemme olleet tosi hyviä ystäviä. Siksi tämä mielenterveysjuttuni ei ole vaikuttanut meihin millään tavalla. Se ei hidasta tekemistämme, Jussi alleviivaa.
– Mielenterveyden kehittäminen on äärimmäisen tärkeää. Siihen voi olla vaikea tarttua, kun se ei välttämättä ole niin konkreettista ja samalla lailla näkyvää kuin monet muut sairaudet. Senkin takia asioista täytyy puhua, jotta kehitystä voi tapahtua.