Jopas! Tällaisena et ole nähnyt Jone Nikulaa ennen

Herra Ylppö tekee särön Jone Nikulan äijäimagoon.
Tv-kasvo ja Radio Rockin aalloilta tuttu Jone Nikula, 53, on saanut kivikasvoisen äijän maineen esimerkiksi taannoisen Idols-tuomaruutensa aikana laukomiensa terävien sanojensa myötä.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Maj Karma -yhtyeen vokalisti Herra Ylppö eli Frank Mäntymäki on kuitenkin valmis rikkomaan imagoa.
Jone Nikulan somepäivitys herättää hämmennystä: "Miksi kiusaat viatonta yh-isää"
Radio Rockillakin kuultavassa Jone & kesäpojat -ohjelmassa mukana oleva Ylppö on nimittäin käynyt hassuttelemassa Jonen kanssa. Hän julkaisi Instagram-sivullaan tekoälyn luoman kuvan ja sen mukana saatetekstin, jossa kertoo keskustelleensa radiossa tekoälyn luomista taideteoksista, joita ihmiset jakavat itse tekeminään.
Abstraktissa tekoälykuvassa astronautti ratsastaa valkealla hevosella, josta kasvaa kukkasia.
- Mä tein tän Midjourneylla. Eli rehellisesti sanottuna en tehnyt vaan Midjourney teki mun ohjeiden mukaan. Tasoon en ota kantaa, hän kirjoittaa kuvatekstissä.
Herra Ylppö poikkeuksellisella lomamatkalla: "Eihän kukaan tuollaista vip-passia saa, ellei..."
Julkaisun toinen kuva puolestaan ei suinkaan ole tekoälyn luoma. Erikoisessa otoksessa itse Jone Nikula seisoo kirkkaanpinkissä Barbie-boksissa näyttäen kädellään voitonmerkkiä. Boksi liittyy vastikään ilmestyneeseen Barbie-elokuvan mainoskampanjaan.
- Kuva 2 sen sijaan on aito. Vai onko? Vähän ehkä muovinen, Ylppö murjaisee.
Herra Ylppö yllättyi elämänmuutoksestaan: Ajattelin olevani Jim Morrison
Pinkki ei kenties ole Jonen omin väri, ja seuraajat ovat riemastuneet hauskan kuvan johdosta.
- Toi Ken on kiva, kommenttikentässä naureskellaan.
- Rohkee veto toi Jone, eräs hämmästelee.
- Kentsu vanhana, seuraaja kuvailee.
- Komia Ken nukke, yksi ihailee.
Jone itse on jakanut kuvan Instagram-tarinoissaan ja käyttää aihetunnistetta "kesäpojat".
Jone Nikula väsähti kesken risteilyn – paljonkertova kuva
Herra Ylppö on tuttu lukuisista musiikkiprojekteistaan ja Vain elämää -ohjelmasta. Hänen yhtyeensä Maj Karman oma festari, Karmarock, järjestetään tulevana viikonloppuna hänen kotikaupungissaan Harjavallassa.