
Johanna Tukiaisen karanneen koiran mysteeri selvisi – löytyi yllättävästä paikasta
Johanna Tukiaisen, 44, elämää ovat viime aikoina varjostaneet lukuisat vastoinkäymiset. Johanna kertoi Facebook-tilillään, että hänen Bella-mopsinsa on sairastunut, ja pyysi seuraajiltaan apua eläinlääkärilaskun maksamiseen sekä kyydin järjestämiseen. Hän poisti myöhemmin julkaisunsa, ja ilmeni, että koira oli päässyt käymään eläinlääkärissä. Johannan kirjoitusten mukaan mopsilla todettiin syöpä sekä muita kasvaimia, ja että koira on erittäin huonossa kunnossa.
Johanna Tukiaisen koira sairastui - kohublondi kerjää apua somessa: "Kuolemaisillaan"
Viime viikon keskiviikkona vastoinkäymiset jatkuivat. Johanna tiedotti Blue-chihuahuansa karanneen Loviisassa. Hän kirjoitti aiheesta Facebook-ryhmässä, jossa ilmoitetaan kadonneista ja löytyneistä eläimistä.
Johanna Tukiaisen huono onni jatkuu - toinen koira karkasi
Tietojen mukaan chihuahua löytyi lopulta Johannan ja Veijo Lallin, 61, asunnolta, eikä se ollut karannut mihinkään.

Seiskan tietojen mukaan Johannan toiminnasta on tehty useita eläinsuojeluilmoituksia. Vielä ei ole tietoa, johtavatko ilmoitukset rikostutkintaan asti.
Poliisit paikalle! Johanna Tukiaisen koirakaaos pahenee

Johannalla on lukuisia vireillä olevia syytteitä sekä Ruotsissa että Suomessa.
Ruotsissa häntä syytetään äitinsä Marja Tukiaisen pahoinpitelystä sekä kahdesta muusta rikoksesta. Syytteitä on määrä käsitellä Attundan käräjäoikeudessa maaliskuussa.
Ruotsin poliisi löysi koirankakkaa Johanna Tukiaisen lapsen huoneesta – kuva
Suomessa Johanna ja Veijo ovat molemmat vastaajina pahoinpitelyasiassa. Molempia syytetään rikoksesta, mutta toistaiseksi on epäselvää, mistä rikosnimikkeistä on kysymys.
Asiaa oli määrä käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa marraskuussa, mutta kaksikko ei saapunut paikalle. Uusi käsittelypäivä on kesäkuussa.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.