Johan Porkkalaa ei kelpuutettu Maajussille morsian -finalistiksi – löysi kuitenkin Nina-rakkaansa tv-ohjelmasta: ”Halusin selvittää, ettei hän ole vain julkisuuden perässä”

Jämsän Koskenpään kylällä jylhällä mäellä on kaksi tupaa, joissa tilaa yhteensä 600 neliömetriä. Tilukset kuuluvat Johan Porkkalalle, 42, joka on pyörittänyt Ylä-Porkkalan sukutilaa vuodesta 2014.
Kun useiden kokeiluiden jälkeen tilalla aukesi jälleen emännän paikka, päätti alkoholittomasta saunaoluesta rohkaistunut Johan hakea Maajussille morsian -ohjelmaan.
– Kaverit olivat jo pitkään käskeneet, että nyt haet sinne. Sanoin aina, että en ikinä, isäntä nauraa.
Suomi on pullollaan maaseudun poikamiehiä, jotka odottavat emäntää astuvaksi ovesta sisään. Johan tiesi, ettei niin tapahdu itsestään.
– Eihän täällä maaseudulla ole naisia. Sama kuin pistäisi maitokupin pihalle ja odottaisi naista. Ei olisi tullut.

Johan pääsi Maajussille morsiamen esikarsintaan mutta ei finaalijoukkoon. Silti häntä lykästi. Esikarsintaan päässeet saavat pitää emäntäehdokkaiden kirjeet, ja Johanin saaman nivaskan joukosta erottui pietarsaarelaisen Nina Asplundin, 32, kirje.
– Nina vaikutti kaltaiseltani yllytyshullulta. Jäljitin hänet tietysti somesta ja huomasin hänen tehneen tv:ssä avustajan töitä. Halusin selvittää, ettei hän ole vain julkisuuden perässä.