Joel Harkimo avoimena lapsuudestaan julkisuudessa: "Tuntui tosi pahalta"

Joel kertoo erityisesti isänsä saaman negatiivisen julkisuuden tuntuneen pahalta.
Yrittäjä Joel Harkimo kertoo tuoreessa Aki Linnanahde Talk Show -podcastin jaksossa lapsuudestaan julkisuudessa.
Janni Hussilta viiltävä reaktio Joelin päätökseen - "Yks hullu"
Joel on ollut vanhempiensa vuoksi julkisuudessa syntymästään lähtien. Joelin äiti on entinen poliitikko Leena Harkimo, ja isä yrittäjänä ja kansanedustajana tunnettu Hjallis Harkimo.
Podcastissa Joel kertoo avoimesti siitä, miltä lapsuus julkisuuden henkilöiden lapsena tuntui. Joel päätyi itsekin nopeasti lehtiin, sillä ensimmäistä kertaa Joel oli uutisotsikoissa kolmen päivän ikäisenä syntymänsä johdosta.
Joel kertoo itse kokevansa julkisuuden olevan "pakollinen paha" tiettyjen asioiden saavuttamisessa, ja kertoo ahdistuvansa esimerkiksi julkisista haastattelu- ja mediatilaisuuksista.
– Sano faija mitä vaan, ni sehä diggaa välillä olla huomion keskipiste ja tykkää julkisuudesta. Mä oon sillee vähä erilainen, Joel paljastaa.
Joel on kuitenkin ollut koko aikuisikänsäkin julkisuudessa, sekä omista saavutuksistaan että vaimonsa Janni Hussin myötä.
Joel Harkimo paljastaa vuotensa huippukohdat – olisitko arvannut?
Aki nostaa esiin erityisesti Hjalliksen roolin julkisuudessa. Aki kysyy, miltä Hjalliksen saama, joskus negatiivinenkin julkisuus on tuntunut.
– Junnuna se tuntui tosi pahalta et faijasta kirjotettiin ja puhuttiin negatiivisesti. Jukka Puotilahan joskus ysärillä imitoi Hjallista, ja mä muistan kun olin ihan silleen "joku päivä mä kostan sulle...", Joel kertoo.
Aikuisena Jolle on osannut suhtautua julkisuuteen eri tavalla, mutta lapsena sitä oli vaikea ymmärtää.
– Eihän Jukka Puotila oo mitään pahaa tehnyt. Sanotaan, että imitaatio on paras kunnianosoitus, oot kiinnostava tyyppi jos joku imitoi sua. Mut lapsena sitä ei ymmärtänyt. Jukka Puotila heittää läppää sun isästä ja kaikki nauraa. Se tuntuu tosi pahalta, kun et osaa suhtautua siihen, Jolle avautuu lapsuudestaan.
– Kaikki negatiivinen tuntui tosi pahalta, Jolle myöntää.
Jolle toteaa perään, ettei hänellä ole enää aikuisiällä mitään näyttelijänä ja imitaattorina tunnettua Jukka Puotilaa vastaan.
– Hirveä kunnioitus, ei ole jäänyt mitään takasuunnitelmaa, Jolle kertoo nauraen.