Joalin Loukamaa Voguen kannessa - rohkeat kuvat!

Joalin Loukamaa
Mainos
Mainos päättyy

Tanssija ja artisti Joalin Loukamaa poseeraa rohkeana Vogue Scandinavian digiversion kannessa.

Helsingin legendaarisessa Savoy-ravintolassa ikuistettu Joalin tanssii artikkelin kansivideossa tyylikkäänä.

Hurjaan 890 euron arvoiseen ylisuureen bleiseriin sonnustatunut tanssijatähti liikehtii Solo-kappaleensa tahtin.

Omaa musiikkia julkaissut Joalin kertoo artikkelissa, kuinka hän oli tanssija jo ennen syntymäänsä. Savoyn lisäksi Joalinia on kuvattu artikkelia varten muissakin ympäristöissä.

Mainos
Mainos päättyy

Videolla hän puhuu tanssin merkityksestä elämässään. 

Joalin kuului aiemmin kansainväliseen Now United -tanssikokoonpanoon, mutta ei enää ole osa ryhmää. Hän kertoi shokkiuutisesta aiemmin keväällä. 

Ryhmä nosti aikanaan Joalinin maailmankuuluksi tähdeksi.

Joalin Loukamaa julkisti shokkiuutisen

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan