Jo 20 vuotta show-bisneksessä! Vappu Pimiältä tiukka kannanotto viihdealan vähättelyyn - julkaisi yllättävän kuvan juontouransa alusta: "Olen vähän surullisena lukenut kommentteja"

Usko tai älä, MTV:n juontajatähti Vappu Pimiä, 42, on ollut nyt jo tasan 20 vuotta tv-katsojien ilona. Vappu ilmoittaa asiasta tuoreessa Instagram-päivityksessään.
Juontaja julkaisi kuvaparin, joista toinen on otettu aivan Vapun uran alussa, kun hän toimi MTV:n chat-juontajana, ja toinen kuva on Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuore promokuva tältä vuodelta.
- Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 20 vuotta siitä, kun tein elämäni ensimmäisen TV-lähetykseni! Se tapahtui Maikkarin kahvilan vieressä sijaitsevassa pienessä kopissa ja ohjelma oli tietysti Maikkarin yöchat, Vappu kirjoittaa.
- Voisin muistella hienoja hetkiä urani varrelta ja kaikkia tekemiäni ohjelmia. Siihen ei taida kuitenkaan postauksen merkkimäärä riittää. Haluan kuitenkin kiittää jokaista, jonka kanssa olen saanut työskennellä näiden vuosien aikana! Olen saanut tutustua hienoihin, lahjakkaisiin ammattilaisiin, joista suuresta osasta on tullut kavereita ja monesta myös hyvä ystävä.
Katso molemmat kuvat alla olevan Instagram-päivityksen nuolinäppäimillä.
Vappu ottaa päivityksellään kantaa myös keskusteluun, jossa viihdealan työntekijöitä ja heidän osaamistaan on vähätelty ja aliarvioitu. Viimeksi sunnuntaina aihe nousi esiin, kun Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkonen kirjoitti kolumnin kansanedustajien työn arvostuksesta ja tuli samalla verranneeksi näiden merkitystä yhteiskunnassa Sara Siepin kaltaisiin somevaikuttajiin.
Monet tulkitsivat Parkkosen kolumnin ilkeilynä Sieppiä kohtaan. Varmaa tietoa ei ole, viittaako Vappu tuoreella päivityksellään Parkkosen kohukolumniin, mutta kirjoitus liippaa samaa teemaa.
- Viime aikoina olen vähän surullisena lukenut ihmisten kommentteja liittyen viihdealaan ja sen tekijöihin. Huudellaan oikeista töistä, ikään kuin viihdebisneksessä työskenteleminen ei olisi oikeaa työtä. Tällaisille huutajille sanoisin, että tulkaa kokeilemaan! Kun vetää 16 tuntisia kuvauspäiviä ilman taukoja tai suoraa lähetystä ilman kortteja tai prompteria yli miljoonalle suomalaiselle, niin kyllä sekin taitoa ja kilsoja alalla vaatii! Vappu kirjoitti.
- Minä olen aina kokenut, että jokainen työ on tärkeä, oli se työ mitä tahansa. Koen, että tuotannoissa, joissa olen saanut olla mukana, jokaisen työpanos on yhtä arvokas, olit sitten esiintyjä, kuvaaja, äänittäjä, tuotantoassari tai mikä tahansa pala tuotantoa. Olen pyrkinyt kohtelemaan jokaista yhtä arvokkaana, sillä yhdessä tekemällä ja jokaisen panosta arvostamalla saadaan paras lopputulos aikaiseksi!
Vappu kiittää päivityksessään myös pitkäaikaista työnantajaansa Maikkaria, jolle jyuontajatähti on ollut uskollinen uransa alusta lähtien.
- Olen suunnattoman kiitollinen näistä kahdestakymmenestä vuodesta, jotka olen saanut alalla työskennellä ja toivon, että saan ainakin jossain muodossa jatkaa vielä seuraavat 20 vuotta!
Vapun mukaan hän ei aio juhlistaa merkkipaalua erityisellä tavalla, mutta yrittäjänä hän päätti jäädä joulun jälkeen peräti kuukaudeksi lomalle.
- Koska olen yrittäjä ja siinä mielessä itse itseni pomo, myönnän itselleni ensimmäistä kertaa kuukauden sapatin, joka alkoi eilen, Vappu kirjoittaa.
Huh, mikä kurkistusaukko! Vappu Pimiä tyrmäsi TTK-finaalissa upealla pitsiasulla - kuvat!