Jennifer Lopez paljastaa: suuri päivä oli peruuntua päiväkodeista tutun ongelman vuoksi - julkisti myös hääkuvat

Jennifer Lopez meni naimisiin Ben Affleckin kanssa jo toistamiseen elokuun 20. päivä Benin Georgian-kartanolla. Aiemmin pariskunta nai toisensa Los Angelesin legendaarisessa Little White Chapelissa.
Tuoreessa faneilleen lähettämässä OnTheJLo-uutiskirjeessä Jennifer tekee ennenkuulumattomia paljastuksia suuresta päivästään.
Kirjeessä kerrotaan muun muassa, että häiden kohtaloksi oli koitua päiväkodeissakin yleinen ongelma: vatsatauti. Bennifer oli saanut viheliäisen viruksen juuri ennen hääjuhlaa.
- Kaikki meistä nappasivat vatsapöpön, josta toivuimme aivan loppuviikkoon asti, ja muiden odottamattomien takaiskujen kanssa hääviikonlopusta tuli melko jännityksentäyteinen, Jennifer luonnehtii uutiskirjeessään.
Kaiken kukkuraksi sää ei ollut pariskunnan puolella. Hääviikolla satoi joka päivä auringonnoususta iltaan saakka. Lisäksi alueella ukkosti joka päivä siihen aikaan, kun lauantainen hääseremonia oli määrä pitää.
Uhkakuvista huolimatta päivä sujui mutkitta.
Jo 2000-luvun alussa rakastunut superpari pysähtyi miettimään tilannettaan ennen hääpäivää.
- Ben ja minä nauroimme häitä edeltävänä yönä sitä, että menemme vielä tässä iässä naimisiin. Olemme kumpikin olleet naimisissa aiemmin, emmekä ole enää lapsia, Jlo kirjoittaa.
JLo myös jakoi uutiskirjeessään ennennäkemättömiä hääkuvia faneilleen. Ne ovat nähtävissä alla.



Kuuden metrin huntu! Jennifer Lopezin, 53, tyrmäävä häätyyli mykistää