Jättiyllätys! Alma Hätönen pistää firmansa jäihin ja palaa tuttuun työpaikkaan

Alma jatkaa opiskeluitaan uudesta vakiopestistä huolimatta.
Juontaja Alma Hätönen palaa Ylen leipiin ja aloittaa Radio Suomen uutena juontajana syksyllä.
Alma oli aiemmin kuusi vuotta juontamassa YleX-radiokanavalla ja hän nousi tunnetuksi kansan keskuudessa. Hän lopetti Ylellä 2019.
Sittemmin Alma aloitti juontamisen HitMix-radiokanavalla, jossa hän lopetti vuonna 2021. Televisiossa Alma on juontanut Big Brother Suomea.
- MÄ PALAAN YLELLE. Shantin söpöllä kesänaamalla huomio sille, että kuten ikiaikainen sanonta kuuluu: Kaikki tiet vievät Ylelle! Alma kirjoittaa Instagram-kuvassaan jossa poseeraa koiransa kanssa.
- Tämä kevät toi mukanaan mahdollisuuden, jota en ollut edes osannut ajatella. Pitkän rekryprosessin päätteeksi tulin valituksi Radio Suomen uudeksi juontajaksi. Palaan Ylelle vakituisena työntekijänä (tämä on meidän alalla todella harvinaista herkkua), joka tarkoittaa, että pistän syksyllä pestin alkaessa oman firman pöytälaatikkoon.
Opinnot jatkuvat
Tilanne tuntuu Almasta haikealta, mutta hän päätti ryhtyä työhön, koska pääsee lokakuussa tekemään suositulla radiokanavalla töitä.
Alma aloitti vuoden alussa opiskelemaan fysioterapeutiksi ja jatkaa opintojaan uuden työn ohella.
- Tähän mahdollisuuteen oli tartuttava! Kesällä teen vielä muita hommia, joista lisää myöhemmin, mutta syksyllä sitten kuullaan taajuuksilla. Opiskelut jatkuvat radiotyön rinnalla ja oon siitä tosi iloinen, Alma päättää.