Jasper Pääkkösen kalsarimainokset kummastuttavat! Elokuvatähden yllätysbisnes tahkoaa miljoonia
Moni television katsoja ja radion kuuntelija on viimeaikoia bongannut tähtinäyttelijä Jasper Pääkkösen The Other Danish Guy -alusvaatemerkin mainoksista.
Yritys on tunnettu jo pitkään persoonallisista mainoksistaan, ja moni on luullut, että kyseessä on Suomeen lanseerattu tanskalainen kalsaribrändi. Monet ovat myös kyselleet, mistä näitä ihmekalsareita saa, kun niitä ei kauppojen hyllyiltä löydä.
Kyseessä on kuitenkin kolmisen vuotta toiminut suomalainen startup-nettimyyntiyritys, jonka yksi omistajista on Jasper Pääkkönen. Yhteensä omistajia on yksitoista.
Jasper sijoitti kaikessa hiljaisuudessa yritykseen merkittävän panoksen heti sen alkuvaiheessa. Hän ei ole itse mukana yrityksen hallinnossa, mutta sen sijaan hallitukseen on runsaat kaksi vuotta kuulunut Supercellillä yli 300 miljoonaa euroa tienannut Mikko Kodisoja.
Yrityksen liikevaihto on kasvanut räjähdysmäisesti kolmessa vuodessa 83 000 eurosta yli kahteen miljoonaan euroon, ja voittoakin kertyi viimeisimmällä tilikaudella lähes puoli miljoonaa euroa.
Jasper esiintyy myös kalsariyrityksensä uunituoreella markkinointivideolla. Hän perustelee omistustaan muun muassa vastuullisuudella, joka liittyy kalastukseen. Näyttelijähän tunnetaan maailmalla rooliensa lisäksi myös kalavesien ja muunkin luonnon suojelijana. Hän harrastaa perhokalastusta ja päästää aina saaliinsa vapaaksi kuvanoton jälkeen.
– Eihän mua mikään kalsareiden valmistaminen kiinnosta, mutta kun niitä valmistetaan hylätyistä kalaverkoista, niin se muuttuu äärimmäisen kiinnostavaksi. Raaka-aine sattuu mun näkökulmasta olemaan kaikista vastuullisin. Tärkeintä on, että niitä (kalsareita) saadaan maailmalle mahdollisimman paljon, Jasper hehkuttaa yrityksen mainosvideolla.