Jarkko Niemi hylkäsi yllättävän harrastuksensa: ”Iina Kuustonen opetti minua” – teki työn loppuun hampaat irvessä!

Näyttelijä Jarkko Niemi, 37, palaa Syke-elokuva: Hätätilassa Holopaisen hahmoon.
- Tulin hyvällä fiiliksellä ensi-iltaan, ja ihanaa että tämä vihdoin toteutuu vuoden lykkäyksen jälkeen. Olen ihan unohtunut, mitä elokuvassa tapahtuu. Fanitkin ovat varmasti odottaneet tätä, tähti arvelee Seiskalle elokuvan kutsuvierastilaisuudessa.

Harvinainen yhteiskuva! Sami Kuronen saapui Syke-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan tyttärensä kanssa!
Muutamia vuosia sitten Jarkko on kertonut innostuneensa virkkaamisesta, ja sen taustalla onkin hauska tarina.
- Minä tein kerran viltin, ja se oli tavallaan siinä. Olin Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraana, ja minua pyydettiin esittelemään jotain uutta ja yllättävää.
Jarkko paljastaa Iina Kuustosen alun perin opettaneen häntä virkkaamaan Viikossa aikuiseksi -leffan kuvauksissa.
- Minulla loppui iPadista akku, ja olimme keskellä metsää. Ei ollut mitään muuta tekemistä, joten hän opetti minut sitten virkkaamaan pipon. Nyt se harrastus on kylläkin jo menneen talven lumia.
- Minua ärsytti, kun en halunnut jättää työtä kesken, joten virkkasin sen loppuun kutakuinkin hampaat irvessä, tähti nauraa.
Tähden vapaa-aika on kulunut koronan myötä yleistyneellä tavalla.
- Olen katsonut putkeen elokuvia ja kuunnellut podcasteja. Erityisesti Tuplakääk ja Jäljillä ovat suosikkejani! Ne ovat ihan sairaan hyviä, Jarkko paljastaa.
- Varsinkin on ihan mahtavaa yhdistää rikospodcastit kävelyyn.