Jari Sillanpään kevään avauskonsertti peruttiin – järjestäjältä hämmästyttävän ristiriitaisia kommentteja: Nollatoleranssi koskee Sillanpäätä, mutta ei Reino Nordinia!

Huumekohun keskellä rypevän laulaja Jari Sillanpään konsertti Rukalla peruttiin.
Jarin oli tarkoitus esiintyä Rukatunturilla ravintola Kaarle XII:ssä huhtikuun 13. päivä. Keikka päätettiin kuitenkin perua. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Restel Hotellit Oy:n markkinointipäällikkö Kati Litmanen vahvisti Sillanpään keikan peruuntumisen Seiskalle torstaina iltapäivällä.
− Meillä on nollatoleranssi kaikkiin huumeisiin. Tässä on ollut aika ikävää uutisointia viime päivinä, Litmanen kommentoi Seiskalle.
Teillä on nollatoleranssi kaikkiin huumeisiin, mutta kaksi huumetuomiota saanut Reino Nordin esiintyy kuitenkin samassa ravintolassa ylihuomenna (lauantaina 31.3.). Teidän mielestänne tässä ei ole mitään ristiriitaista?
− Reino on omat tuomionsa sovittanut, eikä hänellä ole mitään auki olevia keissejä. Jarin kohdalla kyse oli kuitenkin jo toistuvasta asiasta.
Reino Nordin sai huumetuomion: käytti marihuanan lisäksi kokaiinia!
Niin, Reinohan kärähti huumeista uudestaan vain neljä päivää edellisen huumetuomionsa jälkeen. Koskeeko huumeisiin liittyvä nollatoleranssinne nyt siis vain yhtä artistia eikä tasapuolisesti kaikkia esiintyjiänne?
− No… Me olemme nyt päätyneet tällaiseen ratkaisuun. Kohu Jarin ympärillä on ollut aikamoinen. Tämä on nyt linjamme.