Jari Aarnion naapurin varaston penkominen herättää kysymyksiä - hämärä etsintämääräys salattiin!

Seiska kertoi viime viikolla, ettei Jari Aarnion naapurin Kenneth Väyrysen varastoon tehty etsintä johda poliisien osalta syytteisiin. Rikos todettiin niin vähäiseksi, ettei tutkinnanjohtaja Jukka Haavistoakaan vastaan nosteta syytettä virkarikoksesta.
Samalla selvisi, että tutkinnanjohtaja Haavisto toimitti syyttäjä Tapio Mäkiselle 31.5.2014 päivätyn paikanetsintämääräyksen, jolla annettiin lupa etsiä myös Aarnion tontin lähialueilta, jotka eivät ole kotirauhan suojaamia.
Väyrynen nauhoitti kaikki kuulustelunsa salaa, koska ei luottanut poliisiin. Seiska on saanut nauhoitukset kuultavakseen. Yhdellä nauhoituksella Mäkinen suorastaan riemastuu kuullessaan varaston sijaitsevan eri tontilla kuin Väyrysen asuintalo. Hän tulkitsee sen niin, ettei varaston etsintä siksi ole kotietsintä vaan paikanetsintä.

– Tämä oli jumalattoman tärkeä tieto, ettei olla asuintontilla ollenkaan, kuten lehtijutun perusteella väitettiin, Mäkinen huudahtaa tallenteella.

Haaviston määräys on kirjattu valkoiselle A4-kokoiselle paperille, vaikka tavallisesti määräykset kirjataan Poliisiasian tietojärjestelmästä löytyvään lomakkeeseen. Silloin myös kirjaamisaika tallentuu lokitiedostoihin. Ainoa esitutkinnassa esitetty todiste määräyksen kirjoittamisajasta on Haaviston allekirjoitus.
Paperia ei ole näytetty yhdellekään asianomaiselle eikä liitetty esitutkintapöytäkirjaan, vaikka niin kuuluu tehdä. Edes Väyryselle ei sitä näytetty, vaikka häntä kuulusteltiin asiasta monta kertaa. Paperissa ei edes mainita Väyrysen tonttia, vaan se on ikään kuin avoin valtakirja. Yhtäkään dokumenttia Väyrysen varaston etsinnästä ei ole esitetty, vaikka Haavisto itse toteaa tutkinnassa antamassaan vastineessa, että etsinnöistä luetellaan kaikki, mistä on etsitty, jopa ”lautakasat”. Samalla hän väittää, ettei salaamiselle ole mitään syytä.

Seiska kysyi tutkinnanjohtaja Jukka Haavistolta, miksi etsintämääräys on kirjattu poikkeavalla tavalla, miksi sitä ei ole liitetty esitutkintapöytäkirjaan ja miksi sitä ei ole koskaan näytetty Kenneth Väyryselle?
– Päätös on olemassa, ja se on varalle tehty ennen etsintöjä. Päätöstä ei ole liitetty esitutkintapöytäkirjaan, koska etsinnät tehtiin kotietsintöinä eikä tiedossani ole ollut mahdollisia muualla tehtyjä paikanetsintöjä.
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!