Jannika B päätti yrittää itselleen vaikeaa asiaa: ”Minun luonteelleni se ei ole kovin helppoa”

Artisti Jannika B, 37, on julkaissut Instagram-tilillään julkaisun, jossa hän kertoo lomailustaan.
Monelle suomalaiselle lomailu on nautinnollista aikaa, mutta tätä se ei ole Jannikalle. Hän kertoo kesälomailevansa epätyypilliseen aikaan, siis nyt joulukuussa.
- Olen tässä yrittänyt nyt reilun viikon verran kesälomailla. Yrittäjänä ja minun luonteellani se ei ole kovin helppoa. Ensi vuosi kun on jo kulman takana ja kaikkea pitäisi (tehdä), mutta kun jne. jne.
- Nyt ajattelin kuitenkin yrittää lomailla ja laitan pääkoppa-toimiston ja somen kiinni, kuin keramiikkauunin kannen konsanaan. Avaamme jälleen hiukan myöhemmin. Ehkä vasta ensi vuonna, hän kirjoittaa.
Jannikan julkaisu koostuu tekstin lisäksi kuvasta ja videosta. Ensimmäisenä on keikkakuva. Video on puolestaan Jannikan mainitseman keramiikkauunin kannesta, joka laitetaan videolla kiinni.
Jannikan seuraajat ovat toivottaneet tälle muun muassa levollisia hetkiä.
- Nautinnollista lomaa, eräs esimerkiksi kirjoittaa.
Jannikalta julkaistiin lokakuussa hänen ja Sanna Wikströmin kirjoittama Jannika B – Ihmisen muotoinen -kirja. Teoksessa käydään läpi esimerkiksi Jannikan ja tämän aviomiehen, Apulanta-rokkari Toni Wirtasen erikoista sukuyhteyttä.
Pariskunta on ollut naimisissa vuoden 2013 uudenvuodenaatosta lähtien. He viettävätkin tämän vuoden viimeisenä päivänä jo yhdeksättä hääpäiväänsä. Parilla on kaksi pientä lasta.