Jani Toivolan isä hylkäsi perheensä pojan ollessa vain kaksivuotias - riipaiseva tilitys kenialaisesta isästä: “Sitten hän jatkoi matkaa”

Jani Toivola
Mainos
Mainos päättyy

Ex-kansanedustaja Jani Toivola on julkaissut isänpäivän kunniaksi riipaisevan tekstin kenialaisesta isästään.

Jani kertoo isän lähteneen perheestä pojan ollessa kaksivuotias, eikä hän koskaan varsinaisesti tuntenut koko miestä.

- Ja silti isä jätti muhun vahvan jäljen. Mustan ihon. Ihon, joka on vahvasti määrittänyt mun elämää, Jani kirjoittaa.

Muhkeista taksikuluistaan muistettava ex-kansanedustaja Jani Toivola käy autokoulua - paparazzi ikuisti hapuilevan ajotunnin! Katso kuvat!

Jani kertoo joutuneensa pelkäämään ihonvärinsä takia. 

Mainos
Mainos päättyy

- Nuorena en oikeestaan edes ymmärtänyt, mitä se iho, jota kannoin tarkoittaa. Tai mitä sen kuuluisi tarkoittaa. Enemmän se kaikki peilautui muiden reaktioista muhun. Mä seisoin jälkikäteen peilin edessä ja mietin, että mitenköhän tässä käy. Usein pelotti niin että tuntui, etten saa henkeä.

Janin julkaisemassa kuvassa hän katsoo taaperoikäisenä valokuva-albumia isänsä kanssa. 

- Tämä on viimeisiä kuvia meistä yhdessä. Sitten isä jatkoi matkaa. Mä mietin aina, ettei se haittaa. Etten tunnista isän kaipuuta. Että on mahdotonta kaivata jotain mitä ei muista. Ja että oli äiti ja mummo. Et siinä on enemmän kuin tarpeeksi, hän kuvailee.

Muutama vuosi sitten ex-kansanedustaja kuitenkin huomasi kaipaavansa isäänsä.

- Mä ajattelen että se kaipuu alkoi nousta samalla kun yleinen kuva miehestä on alkanut rakoilla ja muuttua. Mä olin aina ajatellut että isä rinnalla olisi ollut jotain mikä olisi pakottanut tiettyyn muottiin. 

Mainos
Mainos päättyy

Nyt puhuu Jani Toivola - tilittää avoimesti satojentuhansien eurojen velkakierrettään: "Häpeä oli niin suuri"

- Nyt mä mietin että ehkä isä oliskin ollut runnovuuden sijaan juuri se herkempi peili miehenä olemiseen jota olisin kaivannut. Se kaipuu tuntuu hyvältä. Se tekee isästä todellisemman. Että tavallaan se on aina kulkenut mun mukana.

Janista itsestään tuli isä vuonna 2013.
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Jani Toivolan isä hylkäsi perheensä pojan ollessa vain kaksivuotias - riipaiseva tilitys kenialaisesta isästä: “Sitten hän jatkoi matkaa”