Jani Sievinen ja Maria-vaimo joutuvat pärjäämään ilman kännyköitä: "Täytyy varmaan alkaa keskustelemaan!"
Pariskunta uskoo offline-tilassa olemisen tekevän hyvää.
Entinen huippu-uimari Jani Sievinen ja hänen aviovaimonsa Maria Nyqvist lähtivät keskiviikkona (22.5.) aamutuimaan elämänsä reissuun yhtenä Amazing Race Suomen kilpapareista.
Katso video: Amazing Race -kilpailijat kertovat pahimmista reissumokistaan:
Jani kertoo Seiskalle olevansa innoissaan siitä, ettei matkassa saa olla mukana puhelimia. Pariskunnan on pakko vetäytyä offline-tilaan, jonka he uskovat huoltavan jo kymmenen vuotta kestänyttä parisuhdetta.
– Se tekee varmasti hyvää, ettei ole kännyköitä. On meillä kuitenkin kirjoja ja ristikoita mukana, Jani sanoo.
– Ei se auta. Täytyy varmaan alkaa keskustelemaan! Maria nauraa.
– Mutta ihan oikeasti. Minua oikein hävettää, kun mekin helposti iltaisin vain röhnötämme sohvalla puhelinten kanssa.
Hermot saavat mennä
Jani ja Maria ovat kokeneita yhdessä reissaamisen saralla. He ovat käyneet noin parissa kymmenessä maassa yhdessä, ja kaikki matkat ovat olleet onnistuneita. Reppureissaaminen ei kuitenkaan ole kummallekaan tuttua puuhaa.
– En ole koskaan edes pitänyt rinkkaa selässäni, Maria myöntää.
Matkailukisassa oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen saattaa näyttäytyä kiristyneinä hermoina. Jani ja Maria toteavat, että riitatilanteet saavat tulla, jos ovat tullakseen.
– Uskon siihen, että kaikki tunteet saavat näkyä ja kuulua. Ne kuuluvat elämään, enkä ajattele, että televisiossa täytyisi näkyä vain iloa. Varmasti hermot menevät montakin kertaa reissun aikana, Maria uumoilee.
Valmennan tytärtäni
Janin tyttäret Felicia, Milla ja Alma muuttivat äitinsä kanssa Norjaan vuonna 2014, kun Jani erosi silloisesta puolisostaan. Vastikään 16 vuotta täyttänyt Felicia tulee kuitenkin todennäköisesti viettämään pian hiukan enemmän aikaa Suomessa.
– Hänellä loppuu peruskoulu, ja hän aloittaa Norjassa lukion. Saattaa olla, että hän tulee viettämään joitakin jaksoja täällä Suomessa meidän luonamme, Jani hymyilee.
Feliciaa hän on aiemmin kuvaillut kehityskelpoiseksi uimariksi, ja onkin toiminut tyttärensä valmentajana.
– Uinti on mennyt hänellä mukavasti, ja valmennan häntä myös jatkossa, kun hän on Suomessa, isä toteaa.