Jaana Pelkonen ei kaipaa treffi-iltoja Niko-puolisonsa kanssa: "Koskakohan viimeksi olemme olleet kahdestaan?"

Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 42, ja hänen rakkaansa Niko Aho ovat pitäneet yhtä kymmenen vuotta. Pariskunta kihlautui itsenäisyyspäivänä 2012, ja heillä on kaksivuotias tytär.
– Äitiys on paras asia, jonka olen saanut kokea. Jokainen päivä on nautintoa ja uusi seikkailu, ja saan seurata tyttäreni kasvua. Se on ehdottomasti parasta, enkä antaisi sitä pois mistään hinnasta, Jaana kertoi Seiskalle hiljattain.
Työkiireiden ja perhe-elämän yhdistäminen on vähentänyt Jaanan ja Nikon kahdenkeskisiä hetkiä. Se ei kuitenkaan haittaa Jaanaa.
– Koskahan viimeksi olemme olleet kahdestaan? Kesällä kävimme laivalla, mutta sekin oli työn merkeissä.
Jaanalle luksusta on saada olla saman katon alla yhdessä läheistensä kanssa perheenä.
– En ole niinkään kaivannut sitä, että pitäisi olla nimenomaan kahdestaan Nikon kanssa. Minulle on tärkeä asia, että pystymme viettämään aikaa perheenä.
Iltaisin Jaana ja Niko katsovat yhdessä televisiota. Useimmiten ohjelmassa on uusia elokuvia.
– Niiden avulla saamme pienen pakomatkan todellisuudesta.