Alma Hätönen

Jaakko-rakas yllätti Alma Hätösen täysin - suosikkijuontajalta rakkaudentäyteinen päivitys julki!

Kotimaa | 27.05.2021 19:32

Radiojuontaja ja somevaikuttaja Alma Hätönen, 31, on onnensa kukkuloilla, sillä hänen Jaakko-rakkaansa palasi kotiin pitkän erossaolon jälkeen. 

Alman mukaan hänen miehensä on ollut jo melkein puoli vuotta poissa kotoa. Hän kertoi keskiviikkona (26.5.) Instagram-videotarinassaan, että Jaakko oli saanut mahdollisuuden palata kotiin joksikin aikaa. 

- Melkein puoli vuotta erossa ja täysin yllättäen sain hänet pieneksi hetkeksi kotiin, Alma riemuitsi Instagram-videotarinassaan. 

Päivityksessä nähtiin myös söpö yhteiskuva parista.

Suosikkijuontaja kertoi vuoden alussa, että Jaakko oli saanut roolin Netflixin ja MGM:n Vikings: Valhalla -sarjasta. Alman puoliso on mitä todennäköisemmin siis ollut kiinni ohjelman kuvauksissa, jonka takia hän ei ole päässyt käymään kotona melkein puoleen vuoteen. 

Lue myös: Radiojuontaja lievittää ikävää tankotanssilla! Alma Hätösen hurmaavassa kuvassa huomio keskittyi yhteen asiaan: ”Korkoa kerrakseen!”

Väliaikainen etäsuhde

Alma on avautunut parisuhteestaan myös aiemmin. Hän kertoi viimeksi noin viikko sitten somessa ikävöineensä Jaakkoa.

Suosikkijuontaja paljasti viime vuonna eräässä päivityksessään, että hänen vuoteensa kuului hyvin raskaitakin hetkiä. Hankaluuksia juontajalle tuotti pariskunnan etäsuhde, mikä alkoi, kun Jaakko joutui neljän kuukauden työmatkalle elokuussa. 

Lue myös: Näin notkeasti nousee Alma Hätösen jalka - katso upeakroppaisen juontajakaunottaren huikeat tankotanssikuvat!

- Nostan kyllä maailman eniten hattua teille, joille tämä kuvio on ihan arkipäivää. Minulle tämä oli välillä tosi raskasta, kun ikävä oikein viilsi vatsanpohjassa, Alma kertoi päivityksessään.

Alma mainitsi, että pariskunta onnistui pitämään yllä rakkauden kipinää hauskalla tavalla. 

- Vapaa-ajalla katsottiin sitten Netflixiä yhdessä Facetimen kautta. Mä olen maailman onnekkain, kun tuollainen tyyppi on pysynyt tässä vierellä vuosikaudet, Alma kiitti.

Teksti:Monica Ollas
Kuvat:Seiskan arkisto, Instagram
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!