Jääkiekko-ottelussa halvaantunut Henri Ihander: Tavoitteenani on maajoukkue!
Henri Ihander pelasi syyskuussa 2010 Järvenpään Haukkojen C-juniorien karsintaottelua Porvoon jäähallissa. Ottelu jäi hänen viimeisekseen.
Henrin luistin osui railoon, hän kaatui ja liukui pää edellä laitaan. Henri halvaantui tilanteessa rintakehästä alaspäin. Hän oli 15-vuotias.
- Tulin kaukalon toisesta päästä omaan päätyymme ja lähdin hakemaan kulmasta kiekkoa. Yhtäkkiä makasin jäällä enkä voinut liikkua. Muistan tilanteesta kaiken, sillä en menettänyt tajuani missään vaiheessa, Henri kertoo Seiskalle entisen pelikaverinsa Simo Laakson ja tämän isän Uolevi Laakson kotona Tuusulassa.
Nyt 19-vuotias Henri panostaa energiansa kuntoutumiseensa ja haaveilee paikasta Suomen pyörätuolirugbymaajoukkueessa.
Katso Henrin videohaastattelu!
Voit lukea Henrin koko tarinan uusimmasta Seiskasta!