Itsenäisyyspäivä herkisti Mikko Leppilammen – muisteli edesmennyttä pappaansa: ”Päästettiin iästä ikuisuuteen viime vuonna”

Suosikkijuontaja Mikko Leppilampi, 42, muistelee sosiaalisessa mediassa edesmennyttä pappaansa. Näyttelijänäkin työskennellyt Mikko paljastaa, että sukulainen nousee ajatuksiin itsenäisyyspäivän aikana.
- Itsenäisyyspäivä nostaa ajatuksiin Papan tarinat niistä hetkistä ja ajasta, kun siitä taisteltiin ja sitä koko maan ja kaikkien sen kansalaisten voimin hengellä puolustettiin. Siitä ei kuitenkaan niin pitkä aika ole, Mikko kertoo.
Sukulaisensa lisäksi hän ylistää sotiemme veteraaneja, ja muistuttaa, kuinka paljon heiltä voi vielä nuoremmat oppia.
- Pappa päästettiin iästä ikuisuuteen viime vuonna ja vasta nyt 1. marraskuuta sinne seuraksi saateltiin Mannerheim-ristin ritareista viimeinen, Tuomas Gerdt. Keskuudessamme on vielä lukuisia miehiä ja naisia, jotka ovat nämä ajat kokeneet, läpi eläneet ja niistä nousseet. Meillä muilla on edelleen ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla näitä tarinoita suoraan heidän kertomanaan. Käytetään se mahdollisuus, kysytään ja kuunnellaan, kun vielä saamme. Ehkä niistä voisi saada hieman uskoa ja perspektiiviä myös tämän vallitsevan ajan käsittelemiseen.
Mikko nostaa esille erityisesti sen, miten hänen pappansa sukupolvi selvisi sodista. Toinen asia, mitä hän korostaa on, kuinka sama sukupolvi vielä rakensi kotimaamme nykyiseen muotoonsa.