Iskelmälegenda Markku Aro vaarallisista keikkareissuista: Iso naarashirvi oli tulla syliin!

Markku Aro
Mainos
Mainos päättyy

Markku Aro (oikealta sukunimeltään Puputti), 70, on edelleen yksi Suomen suosituimmista iskelmätähdistä.

Markun ura on poikkeuksellisen pitkä: se alkoi yli 50 vuotta sitten, kun nuorukainen pääsi mukaan Kristiina Hautalan kesäkiertueelle 1968.

Samana vuonna ilmestyi ensisingle Käyn uudelleen eiliseen.

Uransa kohokohtiin laulaja nimeää paitsi tukun hittejään pitkältä uraltaan, myös vuoden 2017 Iskelmä-Finlandian.
Uransa kohokohtiin laulaja nimeää paitsi tukun hittejään pitkältä uraltaan, myös vuoden 2017 Iskelmä-Finlandian.

Muistatko vielä?! Iskelmäkokoelmasta kasvoi käsite – näin Finnhits iski kultasuoneen!

Mainos
Mainos päättyy

Vaikka kurakelit ja teiden suolaaminen Markkua toisinaan korpeavatkin, keikkailua hän ei ole lopettamassa vähään aikaan.

– Aion vähentää keikkojen määrää puoleen nykyisestä vuoden, parin sisällä, hän ennustaa.

Esiintymisessä on yhä hohtonsa.

Laivakeikalla vuosi sitten tunnelma oli lämmin ja yleisön sekä tähden kosketus välitön. Markku kertoo yleisönsä pitäneen häntä kuin kukkaa kämmenellä.
Laivakeikalla vuosi sitten tunnelma oli lämmin ja yleisön sekä tähden kosketus välitön. Markku kertoo yleisönsä pitäneen häntä kuin kukkaa kämmenellä.

– Jos pelkistetysti sanoisin; kukaan ei minulle taputa, jos laulan kotona yksin. Vaimon taputus on vain yksi aplodi. Esiintymispaikoissa taputtajia on satoja.

Markku Aro aloitti laulamisen yli 50 vuotta sitten: ”Urani on ollut kuin räsymatto!”

Vaaratilanteitakin tien päällä on sattunut, mutta ei onneksi vakavampaa. Kerran Markku muistelee törmänneensä keikkabussilla porotokkaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Ei auttanut, vaikka jarrutti. Sorkat on kyllä käyneet etupellissä montakin kertaa.

Keväällä 2019 Markku oli törmätä hirveen keikkamatkalla.

– Olisi iso naarashirvi tullut tuulilasista syliini, jos olisin ollut siinä kohdassa kaksi sekuntia aikaisemmin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan