Muistatko vielä?! Iskelmäkokoelmasta kasvoi käsite – näin Finnhits iski kultasuoneen!

Finnhits
Mainos
Mainos päättyy

Musiikki-Fazerin omistama Finnlevy päätti 1970-luvun puolivälissä ottaa mallia Saksasta ja julkaista poikkeuksellisen ison mainoskampanjan siivittämänä ajan hittejä sisältävän kokoelmalevyn.

Oli Suomessa toki ennenkin kokoelmia tehty: esimerkiksi Finnlevy oli 1960-luvun alusta asti julkaissut Toivekonsertti-kokoelmia.

Laulaja Virve Rosti avautuu uransa alkutaipaleesta: Seksuaalista ahdistelua ja viinalahjontaa!

Finnhits-albumia päätettiin mainostaa ensimmäistä kertaa jopa televisiossa. Legendaarinen Finnhits-logo ja levyn kansikin tilattiin oikein mainostoimistolta, mikä oli tyystin uutta tuon ajan Suomessa.

Katri Helena
Katri Helena
Mainos
Mainos päättyy

Vaikka riski oli suuri ja tv-kampanja kallis, panostus kannatti. Legendaarinen Finnhits-kokoelma ilmestyi 1974 ja rikkoi heti myyntiennätyksiä. Sitä myytiin jo syksyn mittaan liki 100 000 kappaletta.

Irwin Goodman
Irwin Goodman

Levyllä oli koko joukko yhä soivia kestohittejä, kuten Fredin Rakkauden sinfonia, Katri Helenan Nuoruus on seikkailu, Jussi & The Boysin Metsämökin tonttu, Pepe & Paradisen Aamu ja Irwin Goodmanin Vain elämää.

Hurjat keikkavuodet olivat koitua Dannyn kohtaloksi: Meinasin kuolla kaapeliin!

Kirka
Kirka

Sarjan myydyimmäksi levyksi muodostui 1975 julkaistu Finnhits 2, jota meni kaupaksi yli 150 000 kappaletta. Se on edelleen Suomen 13. myydyin albumi.

Finnhits-levyjä ilmestyi kasetteina ja LP-levyinä kymmenen kappaletta vuosina 1974–1979 ja vielä neljä albumia lisää 1980-luvulla. Myöhemmin alkupään levyt julkaistiin vielä karaokeversioina sekä cd-levyinä.

Mainos
Mainos päättyy

Esiintyjät olivat pääosin Finnlevyn laulajia, mutta tilaa annettiin muidenkin levy-yhtiöiden artisteille.

Vexi Salmi tuotti ja sanoitti mittavan määrän Finnhits-kappaleita.

– Vaikka Finnhitsien tekeminen loppui, nimi jäi elämään. Siitä muodostui yleisnimi menestyneille Suomi-iskelmille, ja se antoi alkusysäyksen äänilevyjen tv-mainonnalle, Vexi on kertonut.

Lue mahtava Finnhits-nostalgiapaketti torstaina ilmestyneestä Seiskan extra-lehdestä!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan