Ina Mikkola kohtasi ikävän vastoinkäymisen - joutuu leikkaukseen

Ina Mikkola
Mainos
Mainos päättyy

Toimittaja ja tv-kasvo Ina Mikkola on kärsinyt jo jonkin aikaa kipeästä jalastaan. Ina päätti viimein kertoa asiasta avoimesti julkisella sometilillään.

Ohhoh, tv-kasvo Ina Mikkola vilautti marketissa! Peppu vilkkui liian lyhyen hameen alta – kuva!

En ole sanonut tästä mitään somessa, mutta mulla on ollut koko kesän jalka paskana! Myös tässä heinäkuussa otetussa kuvassa. Oikean polven diagnoosi: eturistisiteen totaalinen repeämä. Siinä saattaa olla myös muutakin hajalla, Ina kertoo ikävästä vastoinkäymisestään.

Ina kuvailee pystyvänsä kävelemään jonkin verran, mutta esimerkiksi juokseminen ja koripallon pelaaminen on kiellettyä.

– Aluksi polvea yritettiin kuntouttaa jumpalla. Se alkoikin hyvin parantua, kunnes taas eräänä päivänä jalka lähti jälleen kivuliaasti alta. Lääkäri sanoi, että se pitää leikata. Leikkauksen jälkeinen toipumisaika on arviolta kuusi kuukautta, eli puoli vuotta. Kuntoutus tapahtuu asteittain. Ensin kepeistä eroon, sitten esim. vesijuoksua kehiin, jossain vaiheessa juoksu ja lopulta rankemmat lajit. Toki sillä oletuksella, että leikkaus onnistuu. Se voi myös mennä vituralleen 10% todennäköisyydellä.

Mainos
Mainos päättyy

Ina kertoo, ettei ole koskaan aiemmin ollut leikkauksessa.

Wow, mikä kaunotar! Tässä on Runkkarin käsikirjan kirjoittanut Ina Mikkola luonnollisena: "Kävin pitkästä aikaa saunassa"

Hämeessä hieraistiin keväällä silmiä Inan asioidessa S-Marketissa. Tamperelaiset jäivät toljottamaan monttu auki, kun perjantaina (9.4.) tv-kasvo asioi marketin itsepalvelukassalla.

– Tunnistettavaan tyyliinsä sonnustautuneella Inalla oli niin lyhyt hame, että pikkarit vain vilkkuivat alta, Pirkanmaalta paljastettiin.

Ina Mikkola

– Siellä hän huseerasi itsepalvelukassalla, ja herätti kyllä huomiota. Mutta mikäs siinä, oikein kaunis nainenhan hän on!

Mainos
Mainos päättyy

Rajua kritiikkiä ulkonäöstä! Toimittajakaunotar Ina Mikkola: ”Toivon, että ihmiset kiinnittävät päässäni olevan rusetin sijaan huomion ohjelmieni sisältöön!”

Erika Vikman istui Ina Mikkolan piinapenkkiin: podcast-haastattelussa selviää muun muassa millaisesta aikusiviihteestä Erika pitää: "Leluilla vai ilman?"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Ina Mikkola kohtasi ikävän vastoinkäymisen - joutuu leikkaukseen