"Ikuinen sielunkumppani" - sutinaräppäri William hempeili Linda Manuellan kanssa Flow-festivaaleilla

Sutinaräppäri Ville Virtanen eli William, 26, ja hyvinvointivaikuttaja Linda Manuella, 30, viihtyivät viikonloppuna yhdessä Helsingissä järjestetyissä Flow-festivaaleilla.
William oli sunnuntaina yksi festivaalien esiintyjistä, ja ilmeisesti hän liittyi keikan jälkeen juhlivan festarikansan jatkoksi.
Pitkin kesää on arvuuteltu, että onko Linda Williamin uusin valloitus, mutta viime aikoina siitä ei ole ollut epäilystäkään.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Lindan Instagramin tarinaosioon ilmestyi yhteiskuva hänestä ja Williamista kasvot vastakkain herkissä tunnelmissa.
Intiimiin otokseen oli liitetty suhteen tulevaisuutta arvuutteleva englanninkielinen teksti.
- Suurin sydänsuru tai minun ikuinen sielunkumppanini, teksti kuuluu vapaasti suomennettuna.
Kuva sittemmin poistettiin Lindan somesta.
Pariskunnan kumpikin osapuoli julkaisi myös ryhmäkuvan festivaaleilta, jossa Linda on kietoutunut tiukasti takaapäin iloisen näköiseen räppäriin.
Seiska sai viikko sitten puolestaan kuvan silminnäkijältä, jossa kohupari kävelee käsi kädessä Karhupuistossa, Helsingissä.
Rakkaushuhut lähtivät parista liikkeelle, kun he saapuivat yhdessä Creator Awards-vaikuttajagaalaan kesäkuussa.
William oli keväällä eronnut avovaimostaan fitnessurheilija Sonja Aiellosta. Tämän jälkeen sutinaräppäri lomaili Monacossa fitnessvaikuttaja Erna Huskon kanssa.