Iina Kuustonen tyrmäsi Minka-siskonsa synttäriehdotuksen – ”Totesin, että…”

Kymmenen vuotta aiemmin Iina järjesti vielä isot juhlat.
Iina Kuustonen mietti hetken, kun hänen vuotta nuorempi Minka-siskonsa kysyi, kuinka kaksikko juhlisi isosiskon syntymäpäivää. Minka ehdotti, että he menisivät syömään. Iina vastasi ei.
– Totesin, että mieluummin saunaan ja avantoon, Iina Kuustonen sanoo.
Kaihdan hälinää
Kymmenen vuotta aiemmin Iina järjesti vielä isot juhlat. Hän muistelee iltaa lämmöllä, mutta ei haaveile enää samankaltaisesta.
– En pitäisi jättibileitä, koska en tykkää juhlista ja hälinästä. Rakastan ihmisiä ja kohtaamisia, mutta yksi kaksi kerrallaan.
Kohtaaminen tarkoittaa Kuustoselle kiireettömyyttä, läsnäoloa ja kuuntelemista.
– Vuodet vaikuttavat. En halua enää suorittaa tilanteita. Ikä numerona ei ole kuitenkaan koskaan ollut tärkeä. Olen ollut aina tyytyväinen ikään, jossa olen.

Siskopeili
Lapsuudenperhettään Iina kutsuu turvaverkokseen. Hän sanoo uskaltaneensa ottaa riskejä, koska vanhemmat ovat aina tukeneet ja kannustaneet. Minka-siskon merkitys on kiistaton.
– On mahtavaa, että olemme tunteneet Minkan kanssa aina. Yhteinen historiamme ja siitä avautuva peili on valtava voima.
Myös lukion ensimmäiseltä matematiikantunnilta alkanut toveruus parhaan ystävän kanssa sekä opiskeluaikojen kollegat ovat tärkeitä. Teatterikoulussa muotoutunut kuuden naisen yhteisö pitää edelleen tiiviisti yhteyttä.
– Muiden naisten tuki on korvaamatonta.
Iina uskoo, että kaikki järjestyy aina jotenkin. Miten? Se selviää ajan kanssa.
– Saan energiaa, kun teen elämässäni asioita, joita rakastan. Kun seuraa iloa, on oikealla tiellä.