Iina ja Minka Kuustonen ovat naapureita – tällaista on todellisuus

Iina ja Minka Kuustonen ovat naapureita – tällaista on todellisuus
20220919, Helsinki. Häät ennen hautajaisia -elokuvan ensi-ilta. Kuvassa Iina ja Minka Kuustonen.

Läheisistä väleistään tunnetut siskokset asuvat toistensa naapureina.

Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijäsiskokset Iina ja Minka Kuustonen paljastavat olevansa naapureita.

Minka Kuustonen jyrähtää - ei ole kilpasilla Iina-siskon kanssa

Kuustosten kulttuuriperheeseen kuuluu Iinan ja Minkan lisäksi tietysti siskosten isä, muusikko Mikko Kuustonen

Mikko ilmoitti eronneensa tanssitaiteilija Hanna Brotheruksesta viime vuoden lopulla juuri ennen joulua. 

Mainos
Mainos päättyy

Parin vielä ollessa yhdessä perheen kulttuuriosasto oli vahvistunut entisestään, sillä Hanna on Kuumaa-yhtyeen solistin Johannes Brotheruksen äiti.

Oho! Iina Kuustonen jakoi materiaalia yllättäviltä hotellijatkoiltaan: "Party animal"

Iina erosi toissakesänä näyttelijäkumppanistaan Sebastian Rejmanista. Ex-parilla on kaksi yhteistä lasta. Sebastian on sittemmin lyönyt hynttyyt yhteen vuorikiipeilijä Lotta Hintsan kanssa.

Myös Iinan elämässä on puhaltanut uudet tuulet, sillä näyttelijäkaunotar löysi itselleen viime kesänä uuden rakkaan. Iina seurustelee nykyään elokuvaohjaaja Antti Lahtisen kanssa. 

Seiskan selvityksen mukaan Iina ja Antti eivät ole muuttaneet yhteen, vaan Iinalla on yhä kaupunkikoti boheemilla asuinalueella Helsingin keskustan lähellä. 

Minka sen sijaan ilmoitti viime kesänä eronneensa puolisostaan Aku Sipolasta, jonka kanssa tällä on yksi yhteinen lapsi. Minkan rakkauselämän tämän hetkisestä tilanteesta ei ole tarkempaa tietoa. 

Mainos
Mainos päättyy

Suloinen yllätys

Helmikuisessa haastattelussaan Seiskalle Minka painotti, etteivät näyttelijäsiskokset ole koskaan olleet kilpasilla keskenään. Myös julkisuuteen on välittynyt siskosten läheinen ja lämmin suhde. 

Läheisestä suhteesta kielii myös Minkan tuore Instagram-julkaisu, joka on nähtävissä tämän 24 tuntia näkyvissä olevassa story-osiossa.

Julkaisussaan Minka paljastaa asuvansa naapureina Iinan kanssa.

– Millaista on asua siskon naapurissa? Tällaista, Minka kirjoittaa julkaisussaan.

Julkaisemassaan kuvassa Minka esittelee kotiovelleen saapunutta yllätystä. Iina-sisko oli tuonut tämän oven taakse kaksi litraa appelsiinimehua.

– Kiitos rakas, Minka kirjoittaa Iinalle päivityksessään.

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan