Hurjan muodonmuutoksen kokenut Oskari Katajisto: Suurin pudottaja -kisa pelasti terveyteni!

Oskari Katajisto
Mainos
Mainos päättyy

Vastaan tulevaa Suurin pudottaja -kilpailija, näyttelijä Oskari Katajistoa, 54, ei ole tunnistaa samaksi mieheksi kuin vielä keväällä. Näyttelijä on selvästi hoikistunut ja huokuu terveyttä sekä hyvinvointia. Siltä hänestä itsestäänkin tuntuu.

– Sain Suurin pudottaja -ohjelmassa kipinän pysyvään elämäntapamuutokseen. Minulla alkoi olla melko hälyttäviä lukuja, mutta ohjelman ansiosta moni asia terveydessäni korjaantui. Diabetes on nyt hallinnassa, enkä tarvitse enää kihtiinkään kipulääkettä kuin hyvin harvoin.

Oskari kaipasi laihdutukseensa tukea, ja lähti siksi mukaan Suurin pudottaja -ohjelmaan.
Oskari kaipasi laihdutukseensa tukea, ja lähti siksi mukaan Suurin pudottaja -ohjelmaan.

Oskari Katajisto avautuu kohuvuosistaan: Tuotin läheisilleni paljon mielipahaa!

Oskari tietää tiputettujen kilojen tulevan helposti takaisin. Näyttelijä sanoo yllättyneensä, kuinka iän myötä aineenvaihdunta onkin yhtäkkiä aivan toisenlainen kuin nuorempana.

Mainos
Mainos päättyy
– Halusin jykevän valmentajan ja tavoitteita. Lisäksi julkinen nöyryytys oli hyvä kipinä, oli pakko laihtua.
– Halusin jykevän valmentajan ja tavoitteita. Lisäksi julkinen nöyryytys oli hyvä kipinä, oli pakko laihtua.

– Houkutuksia kyllä riittää, ja joskus käyn salaa tytärpuoleni karkkipussilla. Onneksi hän sekä avopuolisoni ovat niin tarkkoja meikäläisen makeansyömisestä, että saan huutia heti, kun kuuluu vähän rapinaa, Oskari nauraa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan