Huippukokki Teemu Laurell esittelee kuuman ruokatrendin: ”Sopii grilliin hiton hyvin!” – katso Kokkisota-tähden herkulliset reseptit!

Kun kevään satokausi alkaa nostaa päätään, Teemu Laurell, 34, herää kokkina eloon. Hänen mukaansa kasvisten grillaaminen on tämän vuoden suuri ruokatrendi.
– Grillatessa kannattaa suosia kotimaista. Rohkeasti vain torille hakemaan esimerkiksi parsaa, kun nyt on parsakausi. Se sopii grilliin hiton hyvin. Kasviksia kokatessa kolme tärkeintä asiaa ovat: maustaminen, tuoreus ja oikeat kypsyydet. Kukaan ei halua syödä raakoja tai ylikypsiä kasviksia.
Lihansyöjille Teemu suosittelee porsaan ribsejä eli kylkeä.

– Moni luulee, että ne kypsennetään grillissä alusta loppuun. Se on toki mahdollista, mutta hyvä vinkki on esikypsentää ribsit keittämällä tai uunissa. Silloin grillistä haetaan lopuksi vain makua ja karamellisoitunut pinta, keittiömestari neuvoo.
Teemun mukaan grilliruoka huutaa vierelleen raikkaita juomia.
– En ole sommelier, mutta grilliruoan kanssa toimii valkoviineistä melkein aina riesling. Jos taas haluaa punkkua, viinin pitäisi olla hedelmäinen ja raikas. Myös roseeviini sopii erinomaisesti grilliruuan rinnalle, kokki neuvoo.

– Bissehän toimii myös aina! Lager on kuin mustat vaatteet ja käteinen raha: aina muodissa.
Kokkikomistus Teemu Laurell viilettää sinkkuna – ”En tiedä mikä minussa on vikana!”
Teemu jakaa Seiskan lukijoiden iloksi kaksi herkullista grillireseptiään.
– Oma suosikkini on grillattujen kasvisten kaveriksi tarkoitettu sinappinen vinegretti. Tämä kastike on todella monikäyttöinen ja monen vihanneksen bestis. Se sopii erinomaisesti vaikka parsan, brokkolinin ja kukkakaalin kylkeen, Teemu neuvoo.

Ravintolakeittiön kapteeni ei turhaan kainostele, kun esittelee oman ribsireseptinsä.
– Tällä reseptillä syntyy maailman parhaat ribsit! Salaisuutena ovat aasialaiset maut, kuten kala-, osteri- ja soijakastike. Hunajan avulla kylkiin saadaan herkullinen, karamellisoitunut pinta!
Pork Ribs
Porsaan ribsejä eli kylkeä
Marinadi
2 dl hunajaa
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl kalakastiketta
2 dl osterikastiketta
2 tl paahdettua seesamiöljyä
1 tl cayennepippuria
Yhdistä aineet kulhossa ja sekoita hyvin. Ota yksi desi marinadia talteen grillausta varten.
Laita ribsit uunipellille ja levitä päälle marinadia. Peitä uunipelti foliolla ja paista 160 asteessa tunti tai kunnes liha alkaa hieman irrota luista. Siirrä ribsit pois uunipelliltä ja anna jäähtyä.
Laita ribsit kuumaan grilliin, grillaa nopeasti ja valele päälle marinadia. Kääntele ribsejä, kunnes ne ovat karamellisoituneet kauttaaltaan.
Honey, mustard & citrus
Vinegrettikastike
1 tl dijon-sinappia
2 rkl hunajaa
1 dl sitruunamehua
2 dl rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria

Yhdistä kulhossa sinappi, hunaja ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi rypsiöljyä nauhana kunnes kastike hieman saostuu. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Tarjoa vinegretti grillattujen kasvisten kuten parsan, brokkolin ja kukkakaalin kanssa.
1. Lihat ajoissa huoneenlämpöön! Kun liha ei ole jääkaappikylmää, se kypsyy nopeammin ja helpommin.
2. Puhdista grilli! Aloita ja lopeta kokkaus grillin puhdistamisella. Grilliharja on ehdoton lisävaruste.
3. Muista esilämmitys! Kun grilli on tarpeeksi kuuma, liha ei tartu kiinni ritilään.
4. Älä unohda öljyä! Pyöräytä grillattavat tuotteet öljyssä. Silloin ne eivät jää kiinni grilliin ja saavat paremman värin.
5. Tarkkana marinadeissa! Pyyhi ylimääräinen marinadi pois ennen grillausta. Lihojen marinadeissa kannattaa välttää etikkaa, koska se kypsentää lihaa.
6. Valitse laadukkaat hiilet! Tavallinen koivuhiili ei ole välttämättä paras valinta, koska se palaa kovaa ja äkkiä. Laadukkaat hiilet antavat ruokaan toivottua savun makua.
7. Satsaa hyviin pihteihin! Grillaaminen on välineurheilua. Tukevat ja riittävän isot pihdit helpottavat työskentelyä kuumissa olosuhteissa.