Huimapää Jukka Hildénin pesueeseen perheenlisäystä! Adoptoivat suloisen 11-vuotiaan: ”Tervetuloa Mars!”

Jukka hildén
Mainos
Mainos päättyy

Huimapäisestä Duudsonit-ryhmästä tunnetuksi tullut Jukka Hildén, 40, sai perheeseensä uuden jäsenen. Hän adoptoi perheensä kanssa 11-vuotiaan alaskanhusky-rotuisen koiran Lapista. 

Huimapää kertoi karvaisesta perheenlisäyksestä Instagram-tilillään.  

- Tervetuloa Mars! Hän iloitsi englanniksi.

Jukka Hildén paljasti tulevan lapsensa sukupuolen: "Olen niin onnekas!"

Lutuisen näköinen karvaturri on kovakuntoinen kaveri Jukan mukaan, sillä koira on juossut yli 25 000 kilometriä rekikoirana. Vauhdikas eläin vipelsi lauman kärjessä reki aikoinaan, ja se tuli hyvin toimeen laumansa lisäksi myös ihmisten kanssa. Jukan mukaan Mars oli hyvin rakastettu rauhallisuutensa ja ihanuutensa ansiosta. 

Mainos
Mainos päättyy

- Perheemme on todella innoissaan siitä, että voimme antaa hänelle rakastavan kodin eläkepäiville, Jukka kertoo. 

Jukan perheeseen kuului jo entuudestaan rakkaan Chachi-vaimon lisäksi kolme lasta, joista kuopus on avioparin yhteinen. Nuorin lapsi syntyi vuonna 2019.

Kesävauva tulossa: Jukka Hildén ja Chachi-rakas saavat toisen lapsen - kuvat!

Jukan kaksi ensimmäistä lasta ovat aiemmasta suhteesta Outi Haapasalmen kanssa.  Jukka ja Outi menivät naimisiin vuonna 2011, ja erosivat helmikuussa 2018. 

Jukka ja Chachi menivät naimisiin syyskuussa 2019, kuukautta ennen kuin heidän tyttärensä syntyi. He odottavat parhaillaan toista yhteistä lasta, jonka laskettu aika on kesällä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan