Huh hellettä, nyt sulaa jopa Jäämies: Kimi ja Minttu Räikkönen kuvattiin suutelemassa intohimoisesti keskellä varikkoaluetta - katso!

Formula 1 -kuljettaja Kimi Räikkösen, 41, perhe oli kannustamassa Jäämiestä varikolla Itävallan osakilpailun tiimellyksessä viime viikonloppuna.
Kimin ja Minttu Räikkösen, 34, lapset Robin ja Rianna olivat saapuneet vanhempiensa kanssa seuraamaan isänsä kilpaviikonloppua. Pellavapäiset lapset käyskentelivät varikkoalueella kuin vanhat tekijät.
Kimi on niittänyt mainetta kivikasvoisena Jäämiehenä, mutta näillä helteillä sulaa kovinkin jääkuningas. Varikolla nähtiin nimittäin useita herkkiä hetkiä Kimin ja hänen rakkaan perheensä välillä.
Alfa Romeo -tallissa parhaillaan ajava ja F1:n maailmanmestaruuden vuonna 2007 voittanut Kimi sai vaimoltaan suloisen suukon varikolla. Intohimoinen hetki tallentui kuvaajan kameraan viime viikon perjantaina (2.7.) kisaviikonlopun kynnyksellä.

Aika-ajojen ollessa käynnissä lauantaina (3.7.) Minttu käyskenteli varikkoalueella perheen pienimpien kanssa. Rianna-tytär oli pukeutunut äitinsä kanssa sointuvaan vaaleansiniseen hellemekkoon. Robin puolestaan oli pukenut ylleen jalkapallon EM-kisatunnelmiin sopivan Italian jalkapallomaajoukkueen peliasun.
Kimin on huhuttu lopettavan 20-vuotisen formulauransa tähän kauteen, mutta varmuutta asiasta ei ole saatu.





Itävallan GP:ssä nähtiin viimeisellä kisakierroksella vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun Kimi kolaroi toisen F1-maailmanmestarin Sebastian Vettelin kanssa kilparadan viimeisimmissä mutkissa juuri ennen maaliviivaa.
Oih, Kimi Räikkönen julkaisi suloisen perhepotretin: "Äijä ja sen perhe" - katso!