
Huh! Erika Vikmanin keikka-asu on uskomattoman kuuma - paljastaa yllättävän kehonosan
Laulaja Erika Vikman, 29, tunnetaan tarttuvista tanssihiteistään ja uskaliaasta tyylistään.
Videohaastattelussa Erika Vikman kertoo paniikkihäiriöstään:
Tyylikuningatar onkin nähty upeissa asuissa niin gaalojen punaisilla matoilla kuin keikkalavoilla.
Erika on saanut osakseen myös runsaasti kritiikkiä ja suoranaista ilkeilyä. Tämä ei kuitenkaan ole lannistanut entistä tangokuningatarta - päin vastoin.
- Kaikenlainen kiusaaminen, joka kohdistuu asioihin, joihin ihminen ei voi itse vaikuttaa, kertoo vain arvostelijan pahasta olosta. Toivon, että he tekevät asialle jotain. Se on vain junttimaista, suorasanainen Erika täräytti Seiskalle Kultainen Venla -gaalan punaisella matolla toissa viikolla.
Erika Vikman edusti kierrätetyssä ökyasusteessa – kohukaunotar näpäytti arvostelijoitaan
Syntinen kevät -kiertueen vastikään startanneen Erikan upeaa tyyliä voi ihastella sosiaalisessa mediassa. Laulaja on julkaissut rutkasti kuvamateriaalia kiertueen aloittaneelta Tavastian-keikalta.
Konsertissa Erika oli sonnustautunut mustaan läpinäkyvään paitaan, jota koristi popin kuningatar Madonnan kappaleen nimi Like a Virgin. Esiintymisen tuoksinassa paita on kuitenkin tainnut lähteä kesken pois paljastaen tyylikkäät Versacen rintaliivit.
Erityisesti huomion kiinnittävät upeat nahkahousut, joiden mielenkiintoinen leikkaus paljastaa kaistaleet Erikan lantiosta.
Eronnut Erika Vikman huippukuumana - antoi törkykommentoijan kuulla kunniansa
Erikan huolettomasta asenteesta kertoo hänen suhtautumisensa ikäviin kommentteihin. Hän usein julkaisee saamiaan viestejä, toisinaan naureskellen, toisinaan taas vakavasti kantaa ottaen.
- Tuo ei sitt osaa olla keikistelemästä kuvissa.., uusimassa Erikan jakamassa kommentissa lukee.
- Best, Erika vain kirjoittaa nauravan emojin kera.
Erika on usein kehottanut seuraajiaan olemaan omia itsejään sekä olemaan kuuntelematta muiden mielipiteitä liiaksi.
- Vuonna 2023 älä anna kenenkään kertoa sulle kuka olet: SÄ TIEDÄT SEN ITSE!!! hän tsemppasi taannoin.