Hollywoodin humusta Helsinkiin kotiutunut Sara Forsberg kyllästyi Kaliforniaan: Tästä suurkaupungista haaveilen

Hulvattomilla kieli-imitaatioillaan maailmanmaineeseen ponkaisseella Sara Forsbergilla, 28, ei ole rakkauselämästään raportoitavaa. Asia kävi selväksi Radiogaalassa, jossa HitMix-radiokanavan juontaja avasi yksityiselämäänsä.
– Hitsit, olisipa jotain kerrottavaa! Mutta kun ei vain ole mitään. Olen siinä mielessä vähän huono sinkku, että kun en ole parisuhteessa, viihdyn todellakin yksin ja ihan vain omissa oloissani, Sara sanoo.
– Katsotaan, josko sitä jossain vaiheessa ilmaantuisi jotakin. Nyt on oikein kiva näin. Olen kyllä saanut tästä beigestä makkarankuorimekostani paljon kehuja, joten ehkä tämä poikisi jotain, hän nauraa perään.
Sara Forsberg julkisti yllätysuutisen - vaihtoi jo nimensä somessa
Pietarsaarelainen Sara julkaisi keväällä 2014 kekseliään kielivideon Youtubessa. Sitä on katsottu tähän mennessä massiiviset 22 miljoonaa kertaa. Jättihitiksi muodostunut video avasi ovet Hollywoodiin.
Sara solmi levytyssopimuksen Capitol Recordsille, ja hänet nähtiin Ellen DeGeneresin supersuositussa tv-show'ssa. Pohjanmaalainen kassamyyjä eli unelmaansa enkelten kaupungissa.
– Asuin Los Angeleissa neljä vuotta. Loppuaikoina tuli fiilis, että olen nyt nähnyt tämän mestan ja nauttinut siitä tarpeeksi.
– En enää kaipaa enkä matkustaisi sinne muuten kuin lomailumielessä, Sara tuumii.

Sara Forsberg mykisti ultrakireässä makkarankuorimekossa – ei löydä millään miestä itselleen
Muuttopäätöstä Suomeen vuonna 2018 vauhditti myös ero silloisesta miesystävästä. Tammikuussa 2020 Sara vielä palasi rapakon taakse New Yorkiin, mutta sieltäkin hän tuli takaisin kotimaan kamaralle.
– Olen nyt asunut Helsingissä reilut kaksi vuotta, jonka ajan olen myös juontanut HitMixillä. Arki rullaa kivasti, ja olen muutenkin nauttinut Suomesta. Voisin kyllä kuvitella asuvani vielä joskus New Yorkissa.
Saran kasvoille leviää arvoituksellinen hymy kysyttäessä, sisältävätkö tulevaisuuden suunnitelmat vielä Star Warsin kaltaisia jättispektaakkeleita.
– Se jää nähtäväksi. Toistaiseksi olen keskittynyt radiotyöhön ja biisien kirjoittamiseen, mutta katsotaan!
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.