HOK-Elannon toimitusjohtaja lahjusjupakasta: Meitä johdettiin harhaan!

Tänään ilmestynyt Seiska kertoi, että poliisi tutkii piakkoin Espoon kaupunginvaltuutettu Markku Sistosen ja HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemen (kuvassa) toimet.
TAUSTAA: Lahjusrikosepäily: HOK-Elannon toimitusjohtajan ja kaupunginvaltuutetun toimet tutkitaan!
Epäselvyydet liittyvät Espoon Lommilaan suunniteltuun kauppakeskukseen, joka sai muutama vuosi sitten paljon huomiota mediassa. Vuonna 2014 Espoon valtuusto hyväksyi asemakaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut HOK-Elannon ja Keskon jättimäisen kauppakeskittymän rakentamisen Lommilaan. Valtuutettu Sistonen oli äänestämässä kaavan puolesta, mutta Helsingin hallinto-oikeus päätti myöhemmin, että hän oli ollut äänestäessään esteellinen. Esteellisyys liittyi seminaarimaksuihin, jotka HOK-Elanto oli maksanut Sistoselle.
Sistonen järjesti vuodesta 2010 asti Barona-areenalla Kaupunkipolitiikan foorum -seminaareja, joihin kutsuttiin liike-elämän vaikuttajia. Osallistuminen maksoi 500 euroa, ja HOK-Elanto oli vuosittain ostanut paikat kahdelle henkilölle: kiinteistöjohtajalle ja toimitusjohtajalle. Tutkintapyynnön mukaan toimitusjohtaja Niemi ei kuitenkaan yhtä kertaa lukuun ottamatta osallistunut seminaareihin. Tämän takia hallinto-oikeus katsoi tuolloin, että Sistosen saama tuki oli ollut vastikkeetonta. Seiska tavoitti Niemen, joka kuuli poliisitutkinnasta ensimmäistä kertaa Seiskan toimittajalta ja oli todella yllättänyt, sillä HOK-Elannolta oli kuitenkin kiinteistöjohtaja ollut seminaareissa paikalla lähes joka vuosi.
– Saimme vuonna 2014 tietää, että seminaarimaksut ovat menneet Markku Sistosen henkilökohtaiseen vaalityöhön. Koemme tulleemme harhaanjohdetuksi tässä asiassa, ja Sistonen on sähköpostitse vuonna 2014 esittänyt minulle pahoittelunsa syntyneestä väärinkäsityksestä, Niemi kommentoi Seiskalle.
– Väite siitä, että HOK-Elanto olisi ostanut lippuja osallistumatta tilaisuuteen, ei pidä paikkaansa. Eri vuosina eri henkilöt ovat osallistuneet työtilanteen mukaan, hän lisää.