Hjallis Harkimon Leo-poika valmistui koulusta Yhdysvalloissa - Hjallis julkaisi tuoreen kuvan: ”Ette voi kuvitella, kuinka ylpeä isä on!”

Diili-sarjasta tuttu Suomen Donald Trump eli Hjallis Harkimo, 66, ylpeilee poikansa Leon saavutuksella Instagramissa.
Nykyisen kansanedustajan jälkikasvu valmistui yhdysvaltalaisesta lukiosta kolmen vuoden opiskelujen jälkeen.
- Mun rakas poikani valmistui tänään 3 vuoden koulun jälkeen Jenkeissä. Ette voi kuvitella kuinka ylpeä isä on, Hjallis kirjoitti.
Hjalliksen päivityksessä on kuva 19-vuotiaasta Leosta puku päällä ja tukka siististi sliipattuna sivulle.
Liikemies vaikuttaa hyvin ylpeältä kaikista kolmesta jälkeläisestään, koska hän esittäytyy usein poikiensa seurassa. Vanhimman Joelin kanssa he kannattelivat Liike Nyt -puolueensa äänestyslukemia vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Tuolloin he haravoivat itselleen lähes neljänneksen koko puolueen saamista äänistä.
Hjallis Harkimo yllättävästä aluevaltauksestaan: ”Ihmiset voivat soitella ja kysellä mitä tahansa!”
Hjallis juhli politiikasta kiinnostuneen esikoisensa kanssa maaliskuussa, kun Joel täytti 30 vuotta.
Kuopuksensa Danin kanssa Hjallis on vähiten nähty median kiikarissa, mikä voi johtua Danin nuoresta 15 vuoden iästä. Teini-ikäistä voi olla vielä fiksua hieman suojella julkisuudelta.
Lieköhän isäukko kuitenkin oppinut tubettamisen saloja nuorelta z-sukupolven edustajalta, joka diginatiivina on pitänyt yllä omaa YouTube-kanavaansa?
Bisnesmies Hjalliksen YouTube- ja Instagram-tileitä selviää, että he ovat viettäneet ainakin yhdessä aikaa jääkiekkopeleissä.