Hittielokuvan päätähti Saija Lentonen, 45, vetäytyi valokeilasta ja vaihtoi alaa – julkaisee nyt aistikkaita Instagram-kuvia: ”Alastomuudessa on ideana…”

Saija Lentonen.
Mainos
Mainos päättyy

Paremmin kenties näyttelijänä tunnetun Lauri Nurksen esikoisohjaus Sooloilua oli vuoden 2007 kotimaisia elokuvatapauksia. Saija Lentosen ja Kari-Pekka Toivosen tähdittämä draamakomedia keräsi kolme Jussi-ehdokkuutta, joista se voitti yhden (paras käsikirjoitus).

Parhaasta naispääosasta oli tuolloin ehdolla Saija, joka oli 2000-luvun loppupuolella tuttu näky kotimaisissa tuotannoissa.

Hänet muistettaneen parhaiten televisiosarjoista televisiosarjoista Headhunters, Salatut elämät ja Kylmäverisesti sinun. 2010-luvulla ja sen jälkeen Saijaa on kuitenkin nähty yhä harvemmin niin telkkarissa kuin valkokankaallakaan.

Saijan hiljaiselo elokuvien parissa tulee päätökseensä perjantaina (22.4.), kun Tony Heinon käsikirjoittama ja ohjaama Toinen mies saa ensi-iltansa. Saija näyttelee elokuvassa yhden päärooleista.

Mainos
Mainos päättyy
Saija Lentonen kuvattuna vuonna 2007 Sooloilua-elokuvan aikoihin.
Saija Lentonen kuvattuna vuonna 2007 tähdittämänsä Sooloilua-elokuvan aikoihin.

Nyt jysähti! Maailman vahvin mies Jouko Ahola kiinnitettiin kansainväliseen elokuvaprojektiin – ohjaaja hehkuttaa: ”Yksi Suomen parhaimpia näyttelijöitä”

– Esitän elokuvassa naista, joka elää kaksoiselämää. Kuvasimme elokuvan viime syksynä aika nopeassa tahdissa, kahdella kameralla ja tosi pienellä työryhmällä. Homma meni hyvin sutjakkaasti, Saija sanoo Seiskalle elokuvan kutsuvierasensi-illassa.

– Tämä elokuva oli kiva ja vähän erilainen tuotanto, kuin mihin olen tottunut. Mutta minähän teen nykyään pääsääntöistesti ihan muita töitä.

Saija Lentonen, 45, kuvattuna huhtikuussa 2022 Toinen mies -elokuvan kutsuvierasensi-illassa Helsingin Tennispalatsissa.
Saija Lentonen, 45, kuvattuna huhtikuussa 2022 Toinen mies -elokuvan kutsuvierasensi-illassa Helsingin Tennispalatsissa.

Tamperelaislähtöinen mutta jo 25 vuotta Helsingissä asunut Saija työskentelee nykyään joogaohjaajana. Hän pyörittää omaa Elämänkehto-nimistä yritystään, jossa keskitytään kehon ja mielen yhteyteen.

Entinen Salkkarit-tähti Saija Lentonen hankki uuden ammatin: Näyttelijäntyöt vähentyivät huomattavasti!

Mainos
Mainos päättyy

– Kutsun opetustani keholliseksi viisaudeksi, eli tarjoan erilaisia kehoon liittyviä opetuksia: kehonhoitoa, valmennusta ja ryhmänohjaamista. Enemmän tai vähemmän kyse on kuitenkin kehon ja mielen yhteydestä.

Saijan mukaan jokaisen olisi tärkeää tulkita tunteitaan sellaisinaan eikä esittää mitään muuta kuin todellisuudessa on.

– En minäkään aina voi hyvin, mutten vastusta sitä. Kun on paska päivä ja masentaa, niin kohtaan sen puolen itsestäni. Ja kun annan sen vain olla, ehkä se muuntuu joksikin muuksi, hän kuvailee.

Näyttelijäkaunotar Saija Lentonen pettyi Tinderiin: Törkeitä kommentteja miehiltä!

Yrittäjä on aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa. Saija on ottanut varsinkin Instagramin haltuun, jossa jakaa ajatuksiaan ja oppejaan yli 5000 seuraajalleen. Joogakuvien joukkoon mahtuu myös muutama rohkeampi otos.

Mainos
Mainos päättyy

– Syy ja idea, miksi kuvissani on niin vähän vaatteita, liittyy opetuksiini. Tarjoamani hoitomuoto on niin sanottua kehopanssareiden riisumista, Saija selventää.

Muistatko maailman vahvimman miehen? Tältä Jouko Ahola näyttää nykyään – paljastaa Seiskalle: ”Tulin isäksi 50-vuotiaana”

– Alastomuudessa on siis ideana kuvastaa sitä, kuinka riisua se panssari, jota ikään kuin kannamme mukanamme, Saija selostaa opetuksistaan.

Saijan mukaan vaatteista luopumalla luovutaan vertauskuvallisesti myös turhasta mukanaan kannetusta mielen painolastista.

– Kyse on siitä, miten voisimme elää elämäämme mahdollisimman autenttisesti; ilman, että meidän tarvitsisi kantaa mukanamme jotain turhaa vuosikymmenten aikana kasaantunutta panssaria. Siitä niissä kuvissa on kyse.

Näyttelemisen pariin palannut Saija antaa ymmärtää, ettei seuraavaa hänen tähdittämäänsä elokuvaa tai tv-sarjaa tarvitse välttämättä odotella vuositolkulla. Hän sanoo suhtautuvansa lähtökohtaisesti positiivisesti tuleviin työtarjouksiin.

– Ihan hirveästi ei ole puhelin soinut viimeisen kahden vuoden aikana. Otan kyllä kaikki tarjoukset mielelläni vastaan.

– Kai se niin on, että minut muistetaan yhä parhaiten siitä Sooloilusta, joka uusitaan tasaisin väliajoin. Se tulee telkkarista varmaan puolen vuoden välein, Saija naurahtaa.

Saija Lentonen saatetaan nähdä vastakin erilaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Saija Lentonen saatetaan nähdä vastakin erilaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan