Hirvittävät tuskat! Tape Valkonen moottoripyöräonnettomuudestaan: Ihme kyllä selvisin hengissä!

Kehonrakentajana tunnettu Tapani ”Tape” Valkonen, 60, aloitti painoharjoittelun 13-vuotiaana.
– Olin aina ihaillut lihaksikkaita miehiä. Luettuani painoharjoittelusta aloin treenata alkeellisella kuntosalilla. Olin lahjakas monessa lajissa, mutta painoharjoittelu vei mennessään, Tape kertoo.
17-vuotiaana Tape osallistui ensimmäisen kerran kehonrakennuskilpailuun ja sijoittui nuorten SM-kilpailussa neljänneksi.

Tape loukkaantui vuoden 1992 moottoripyöräonnettomuudessa ajettuaan kovaa ylinopeutta.
– Ihme kyllä selvisin hengissä, mutta sain toisen asteen palovammat. Niiden hoitaminen aiheutti hirvittävimmät tuskat, mitä voi olla. Pelkäsin suihkuun menoakin niin paljon, että vain tärisin.
Tapelle sanottiin, että ura olisi ohi vammojen takia.
Vuonna 2010 Tapelle tuli vahva tunne, että hän haluaa saavuttaa vielä maailmanmestaruuden.
– Vuonna 2015 voitin maailmanmestaruuden yli 50-vuotiaiden sarjassa.