Tape Valkonen paljastaa nuoruusaikojen hurjan dieetin: En ihmettele, että kehonrakentajia sanottiin tyhmiksi!

Tape Valkonen
Mainos
Mainos päättyy

Tapani ”Tape” Valkonen, 60, aloitti painoharjoittelun 13-vuotiaana.

– Olin aina ihaillut lihaksikkaita miehiä. Luettuani painoharjoittelusta aloin treenata alkeellisella kuntosalilla. Olin lahjakas monessa lajissa, mutta painoharjoittelu vei mennessään, Tape kertoo.

17-vuotiaana Tape osallistui ensimmäisen kerran kehonrakennuskilpailuun ja sijoittui nuorten SM-kilpailussa neljänneksi.

Juhlat siirtyvät! Tiina Jylhä järjestää Tape Valkoselle unohtumattomat kuusikymppiset: Ollut ilotonta ja tylsää!

Mainos
Mainos päättyy

Armeijasta päässeen Tapen lihakset alkoivat kehittyä nopeasti.

– Kokeilin silloin ensimmäistä kertaa dopingia. Vuonna 1983 osallistuin miesten SM-kisoihin. Vedin silloin elämäni hurjimman dieetin ja söin pelkkää mikrossa valmistettua seitä yli viisi viikkoa.

Hän ei syönyt mitään muuta, ei edes mausteita tai sipulia. Dieetti oli vaarallinen, sillä aivot tarvitsevat myös sokeria toimiakseen.

– Aikoinaan kehonrakentajia sanottiin tyhmiksi, enkä ihmettele sitä yhtään. Tuollaisella dieetillä kestää pitkään, että asiat menevät jakeluun.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Tape Valkonen paljastaa nuoruusaikojen hurjan dieetin: En ihmettele, että kehonrakentajia sanottiin tyhmiksi!