Henry Saari harmittelee: Pornotaustaani pelätään!

Ex-pornotähti Henry Saari, 53, on viime aikoina ollut otsikossa vakavien terveysongelmiensa takia. Viime viikolla Seiskan paparazzi kuitenkin bongasi Henryn ihan toisissa merkeissä, villeistä bileistä helsinkiläisen huoltoaseman pihalta.
Paikalla oli asuntoauto, jonka katolla twerkkasi vähäpukeinen kaunotar. Viina virtasi ja pihamaalla biletti omituinen ryyppyremmi, johon kuului Henryn lisäksi todella erikoisia hahmoja.
Pornovideoiden lisäksi Henry on esiintynyt myös useissa elokuvissa ja musiikkivideoissakin. Hän esimerkiksi tähditti Stig Doggin Stigidilaatio-läpimurtobiisin videota vuonna 2007.
Henry myöntää haaveilevansa vakavastiotettavan näyttelijän urasta, mutta pornoleima vaikeuttaa urahaaveita.
Henry Saari paljastaa: Minulla oli yhden illan suhde Spice Girlsin kanssa!
– Olisin todella kiinnostunut tekemään elokuvia, mutta tuottajat tuntuvat pelkäävän minua, koska olen pornomies.
Henry myöntää, että hänen pitäisi itse olla aktiivisempi näyttelijähaaveidensa suhteen, mutta viime aikoina sairastelu on vienyt miehestä puhdin. Hänellä todettiin alkuvuodesta vakava uniapnea. Sitä seurasivat keuhkokuume, sairaalabakteeri ja sydämen eteisvärinä.
– Uniapneaa hoidetaan hengityslaitteella, jonka kanssa jokaöinen sählääminen on hankalaa, ja joudun syömään verenohennuslääkkeitä lopun elämäni. Kaikkein pahimmasta on kuitenkin päästy, ja nyt pystyn jollain tavalla elämään normaalisti.