Helmi-Leena Nummelan huikea halkio loksautti leuat Hyvinkäällä – upeassa iltapuvussa sädehtinyt tähtinäyttelijä suhteestaan: ”Rakkaus on ihana asia”

Hyvinkäällä juhlistetaan parhaillaan vuosittaista Red Carpet -elokuvafestivaalia.
Hyvinkäällä juhlistetaan parhaillaan vuosittaista Red Carpet -elokuvafestivaalia. Tällä kertaa pramea gaalatilaisuus järjestetään hotelli Sveitsin sijaan Hyvinkään keskustassa Villatehtaalla, joka on täynnä tuttuja kotimaisia kasvoja.
Yksi elokuvagaalan kuvatuimmista kutsuvieraista on varmuudella Helmi-Leena Nummela, 36. Syke-tähti pelmahti punaiselle matolle näyttävässä Vejitsin punaisessa iltapuvussa, jonka halkio huiteli yläreidessä asti.
– Minulle kuuluu ihan sairaan hyvää. Syksy saapuu ja aloitin taas työt. Kesäloman loppuminen oli tavallaan helpottavaakin, kun ei enää tarvitse lomasuorittaa ja keksiä päiville tekemistä. Voi vain nauttia hyvästä arjesta, Helmi-Leena tuumii Seiskalle.
– En tiedä saisiko näin sanoa, mutta on ihanaa, kun lapsikin palasi päiväkotiin. Sen myötä päiviin tulee rytmiä, saa pientä taukoa ja sitä on itsekin parempi ihminen, kun saa tehdä välillä omia juttuja.

Olen iltahöpöttelijä
Freelance-näyttelijän arkea elävällä Helmi-Leenalla pitää sen verran kiirettä, että oma aika on toisinaan kortilla. Hän kertoo suovansa itselleen joka päivä yhden tunnin, jolloin hän voi vapaasti tehdä omia juttujaan.
– Nipistän itselleni illoista aikaa. Minun on oltava yhdeltätoista nukkumassa, jotta jaksan. Joten yleensä se menee niin, että otan aina iltakymmeneltä puhelimen käteen ja soitan puolen tunnin puhelun – milloin kenellekin, tarpeen mukaan.
– Olen sellainen tyyppi, että tykkään höpötellä puhelimessa iltaisin. Eli ensin se puolen tunnin puhelu ja toiset puoli tuntia katselen jotain suoratoistosarjaa.

Kommentoi suhdettaan
Helmi-Leenalla on yhteinen, kolmevuotias lapsi ex-miehensä Roope Salmisen kanssa. Nykyään näyttelijän rakkausrintamalla puhaltavat uudet tuulet. Seiskakin on uutisoinut alkuvuodesta Helmi-Leenan uudesta onnesta.
No nyt! Helmi-Leena Nummela antaa palautetta ostoskeskuksen vessasta
Tietojemme mukaan tähtinäyttelijä viihtyy tätä nykyä hävyttömän komean turkulaisravintoloitsijan kanssa.
– Niin, mitäpä siihen sanomaan… Rakkaus on ihanaa.
Miltä se tuntuu, että kansalaisia kiinnostaa niin kovasti yksityiselämäsi?
– En tiedä, kai se on vähän erikoista. Olen samanlainen tyyppi siinä missä kaikki muutkin. Ei minun elämäni ole mitään supermielenkiintoista. Toki minulla on maailman ihanin ammatti ja mielestäni minulla on maailman siistein elämä.
